Don Johnson Big Bandin yllätysjamit ratikassa!

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Tänään olin ehkä elämäni parhaalla keikalla ikinä. Kaverini Ella oli voittanut Radio Helsingin kilpailusta liput Don Johnson Big Bandin levynjulkistuskeikalle ja pyysi minut mukaansa.

Keikka pidettiin vanhassa raitiovaunussa, joka kulki ympäri Helsingin katuja. Aluksi kuunneltiin uutta levyä, nautittiin maisemista ja syötiin sipsejä ja juotiin limsaa. Uudella levyllä oli paljon hyviä biisejä jotka menivät tehokkaasti jalan alle jo ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Levyn kuuntelun jälkeen bändi soitti livekeikan liikkuvassa ratikassa. Tunnelma ratikassa oli tosi ainutlaatuinen, ja pysäkeillä odottavat ihmiset tuijottivat ihmeissään ikkunoista sisälle. Välillä rumpali nousi rumpujensa äärestä ja soitti rumpukapuloilla seiniä ja penkkien selkänojia. Bändin beatboxaaja Felix Zenger teki kummallisia rytmiääniä, joita ei voi mitenkään kuvailla jos ei ole nähnyt sitä itse. Äänet kuulostivat siltä kuin ne tulisivat jostain koneesta tai siitä semmoisesta DJ:itten levysoitinpöydästä jossa levyjä raavitaan ja vingutetaan edes takaisin (jos joku tietää mikä sen pöydän nimi on niin saa sivistää landepaukkua), mutta oikeasti se äijä teki ne kaikki äänet itse ilman mitään soittimia!

Meillä oli Ellan kanssa parhaat paikat juuri soittajien edessä. Jammailimme innokkaasti hyvän musiikin tahdissa ja tunnelma nousi niin korkealle että lopulta piti nousta penkille seisomaan. Yhtäkkiä ratikka teki äkillisen nykäyksen ja horjahdin taakse päin. En ihan kerennyt ottaa kiinni viereisestä tukipilarista vaan rojahdin istualleni takana olevalla penkillä istuvan parrakkaan ukkelin syliin! Yhtäkkiä huomasin vain istuvani hame korvissa ja ja sinapinväristen sukkahousujen verhoamat jalat pystyssä sojottaen! Onneksi Ella veti minut nopeasti takaisin pystyyn, eikä takana istuneelle ukollekaan käynyt mitenkään. Oli tosiaan niin hyvä keikka että kannat kattoon, kirjaimellisesti! :D

Tässä parhaita kuvia keikalta:








Lopuksi kävimme vielä Ellan kanssa hakemassa kesän ensimmäiset jäätelöt Esplanadin jäätelökioskilta. Otin ison pallon minttua niin kuin aina pienenä. Se on parasta jätskiä heti polkan jälkeen. Polkkaa ei valitettavasti saa enää juuri mistään, minkähän takia sen tekeminen on lopetettu? Se oli sitä ihanaa ruotsalaisten karkkikävelykeppien makuista jäätelöä jossa on punaisia pisteitä.

Jäätelöitä lipoessamme ohi kulki useampikin äiti vaunuissa olevan pienen lapsen kanssa. Pikkulapset näyttivät haistavan jäätelön jo kaukaa ja loivat meitä kohti ahnaita silmäyksiä. Oikein tuntui että jäätelö pitäisi laittaa piiloon kateellisten lasten silmien edestä. No, nyt on kuitenkin kesäkausi virallisesti avattu myös jäätelön syönnin osalta. Toivottavasti ne vaunuissa istuvat pikkulapsetkin saivat myöhemmin osansa.

Niin, ja tänään oli muuten ensimmäinen päivä kun tarkeni olla lyhythihaisella ulkona!

Myöhäisillan erikoisnumerona tänään: teeleipää!

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Yhtäkkiä minun alkoi tehdä aivan käsittämättömällä tavalla mieli yläasteen kotitalouskirjan reseptillä tehtyä teeleipää. En ollut saanut sitä vuosikausiin, ja yhtäkkiä puoli kymmeneltä illalla iski kamala teeleivän tuska, niin kova että oli pakko etsiä Googlesta teeleipäresepti koska oli jo niin myöhä etten enää kehdannut pyytää äitiä kaivamaan alkuperäistä reseptiä kotona keittiön kaapissa olevasta kotitalouskirjasta.

Yritin tehdä samaista teeleipää kerran myös meksikolaisella kaasu-uunilla, mutta sitä en suosittele kenellekään. Istuin uunin vieressä vesi kielellä tunti kaupalla paistumista odotellen, ja lopulta tuloksena oli hengenvaarallinen kivikiekko.

Tällä kertaa tuli kuitenkin ihan kelvollista leipää googlesta löydetyllä ohjeella:

Teeleipä

2 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
2 dl maitoa
2-3 rkl öljyä

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sitten maito ja öljy. Leivo kahdeksi litteäksi leiväksi, pistele haarukalla pisteitä ja jaa veitsellä neljään osaan. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.

Tällä kertaa ei tullut kivikiekkoja vaan hyvää ja rapsakkaa! Teeleivän tuska helpotti. Kuvassa leipä näyttää vähän kalpealta, koska kuva on otettu huonolla kameralla ja huonossa valossa, mutta jokainen varmaan muistaa yläasteen kotitaloustunneilta, miltä oikea teeleipä näyttää ja maistuu.

Nyt lähden tästä näkemään jotain hyvää unta!

Valokuvausretki uudella punaisella pyörällä

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Viime viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa tänä keväänä pyöräilemässä. Lauantaina kävimme kaverini kanssa kiertämässä kaikki Helsingin parhaat kirpputorit, ja teimmekin paljon kivoja löytöjä. Sain lainata kaverini upeaa kullanväristä pyörää. Ilma oli aurinkoinen mutta aika tuulinen, ja illalla kotiin palatessa naama tuntui palaneelta ja oli täynnä tuulen pyörittämää hiekkaa.

Sunnuntaina kävin ajelemassa äitin vanhalla perintökalleudella, "Rudgella". Se on vanha ja tunnearvokas Nopsa, jolla kyllä pääsee vielä eteenpäin, mutta kyyti on aika kovanlaista. Rupesinkin haaveilemaan uudesta pyörästä, jolla voisi sitten kulkea työmatkat kesän aikana.

Mietiskelin viikon mittaan uuden pyörän hankintaa, ja kävin perjantaina tarkastamassa läheisen pyöräkaupan tilanteen. Siellä oli vain yksi käytetty pyörä, mutta se vaikutti aika kivalta lukuun ottamatta erästä pikkuseikkaa. Pyörässä oli nimittäin tarakka sekä edessä että takana! Se näytti aika älyttömältä viritykseltä, ja pikkusiskoni meinasi katketa naurusta kuullessaan että olin aikomassa ostaa älyttömän muotoisen etutarakallisen polkupyörän.

Onneksi pyöräkaupan kiva myyjä suostui ruuvaamaan etutarakan irti, ja muutaman pyöräkaupan pihalla ajetun koekierroksen ja isin perusteellisen puhelimen välityksellä tekemän syynäyksen jälkeen pyörä lähti kuin lähtikin mukaan.

Pyörän ostamisen jälkeen kävimme viikonlopuksi kylään tulleen rakasiskoni kanssa meren rannassa kävelyllä. Joutsenista oli vähän hankala saada kuvaa, koska aina oli vähintään toisella pää veden alla. Varmaan sieltä pohjasta löytyi jotain tosi hyvää.

Aurinkoisella ja lämpimällä ilmalla oli tosi mukava käveleskellä rakasiskon kanssa rannalla. Otimme kaverikuvia pitkästä aikaa.

Rantakävelyllä näimme myös tämän kevään ensimmäiset leskenlehdet. Nyt on siis oikeasti kevät! Kerrostalojen pihoilla on näkynyt istutettuja krookuksia jo parin viikon ajan, mutta vasta ensimmäisten luonnonkukkien puhkeamisesta tietää, että kevät on virallisesti alkanut.

Tietysti myös Sininen Lihava oli ängennyt itsensä rakasiskon reppuun ja päässyt matkalle mukaan. Ei sinne reppuun sitten Lihavan lisäksi tainnut paljon muuta mahtuakaan. Mutta sehän on tunnetusti paras reissumies, ja koska se oli facebookissa nähnyt että meillä on jääkaapissa makkarakeittoa, sen oli ollut pakko päästä mukaan.

Tänään kävin sitten koeajamassa uuden punaisen pyöräni. Otin kameran mukaan kevätkuvien ottamista varten. Heti vähän matkan päästä löytyi iso rypäs ihania sinisiä kukkia, joissa pörräsi villahousuampiaisia! Tuli mieleen parhaan pikkuveikan toteamana: "Oho, pörriäinen!".

Haukilahden vesitornin juurella näin pasaanin! Tai jotkut kutsuvat näitä myös fasaaneiksi, mutta paras pikkuveikka tietää, että oikea nimi on pasaani. Pasaaniherra ja -rouva vähän säikähtivät kun yritin ottaa lähempää kuvaa, ja möhkivät kiireesti turvaan metsän siimekseen.

Krookukset ovat tosi hienon värisiä. Näihin paistoi vielä aurinko tosi kauniisti. Enkä ollut edes ainut, joka pyllisteli kukkapenkin vieressä kameran kanssa!

Krookusten lähellä näin tämmöisen tosi hienon perhosen. Googlettamalla varmistin, että sen nimi on neitoperhonen. Näitä en ole juuri koskaan onnistunut näkemään luonnossa. Perhonen oli tosi iso ja leyhytteli siipiään ja poseerasi kameralle hyvän aikaa. Aivan kamalan hienon väriset siivet!

Rannassa näkyi monenlaisia vesiurheilijoita. Oli purjelautailijoita, veneilijöitä ja leijasurffaajia. Hienon näköistä mutta varmaan aika hankalaa. Tuuli näytti antavan surffareille aika kovat vauhdit.

Tässä komeilee Punainen Lohikäärme. Etutarakan irrotusoperaation jälkeen siitä tuli oikeastaan aika komea! Ja on muuten vähän kevyempi ajaa kuin Rudgella..

Yhdessä puistossa näin Nils Holgerssonin hanhia. Tämä on luultavasti Akka Kebnekaiselainen.

Lauttasaaressa oli pieni Tivoli yhdessä puistossa. Laitteita oli vain muutama ja kaikki pikkulapsille, mutta siellä oli tosi mukavan näköistä. Jostain syystä tykkään kamalasti siitä miltä huvipuistossa näyttää kirkkaana päivänä, kun puissa ei ole vielä lehtiä.

Maailmanpyörässä ei juuri ollut asiakkaita, mutta mukavan näköinen se oli silti.

Jos olisin päässyt johonkin näistä laitteista niin se olisi ollut ehdottomasti kahvikuppikarusellin mylittleponyponikahvikuppi. Joku onnellinen pikkutyttö pääsi kyytiin äitinsä kanssa ja selvästi jännitti.

Narunvetokojun nallet ja delfiinit oli aseteltu ympyröihin. Onnellisen näköiset nallet odottivat voittajaansa. Olisipa ollut rahaa mukana niin olisin vetänyt itselleni tuollaisen vihreän nappisilmänallen!

Paluumatkalla kotiin huomasin miten joku oli virittänyt itselleen hyvän lukupaikan merenrantaan.

Rannasta löytyi myös tämmöinen kauan sitten kaatunut puu, joka kasvoi vaakasuoraan veden ylle. Pystyykö joku väittämään, että tämmöisen puun ohi voi muka kävellä kiipeämättä siihen? Ei pysty. Kiipesin puun latvaan ja istuskelin siellä hetken kuuntelemassa aaltojen loisketta ja lokkien kirkunaa. Puun latvassa haisi hyvälle männylle ja merelle. Tuuli keinutti puun oksia niin että sinne olisi voinut vaikka nukahtaa.

Uusi punainen pyörä oli oikein hyvä ostos. Ja tämä on ehkä kaikista mukavin aika vuodesta, koska kesä on vasta juuri ja juuri alkamaisillaan ja kaikki paras on vasta edessä. Minusta on tosi mukava seurata, miten kevään merkkejä alkaa ilmestyä enemmän ja enemmän, ja ilmat alkavat lämmetä. Tänään tarkeni jo ajaa pyörällä ilman takkia pelkällä pitkähihaisella ja kaulahuivilla.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Ohoh, lohta!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Kala on yleensä kamalan kallista, mutta silloin kun lohi on tarjouksessa, minulla on tapana ostaa kokonainen iso ja lötkö kala. Ennen kuollut, raaka kala oli minusta tosi ällöttävää. Kun pienenä kalastimme kesämökillä pikkusiskoni kanssa, sisko joutui aina kantamaan järvestä nostetut kalat pyrstöstä rannalle ja lyömään ne kuoliaaksi kaivonkantta vasten. (Tästä ei tietenkään täti tykännyt ja komensi siskon muualle kaloinensa, mutta siskon muisti oli lyhyt ja seuraava kala päätti kuitenkin taas päivänsä kaivonkanteen. LÄPS.)

Jos kalatiskin täti (tai yllättävää kyllä, nykyään yhä useammin tädin sijasta tyttö) riipii ystävällisesti kalalta pään ja sisukset tiehensä, se on aika helppo valmistaa. Ruodot vain irti pinseteillä ja kalan puolikas uunivuoan pohjalle makoilemaan. Toisen puolikkaan voi pakastaa ensi kertaa varten. Päälle ripotellaan suolaa, sitruunapippuria ja tilliä. Kannattaa laittaa mausteita aika reilulla kädellä, niin tulee hyvää. Kalan ympärille vuokaan voi kaataa parin desin purkin ruokakermaa ja pari lisätä vielä voinokaretta kastikkeeksi (myös sen päälle mausteita). Sitten paistetaan uunissa reilu puoli tuntia 200 asteessa, kunnes on kypsää.

Kaveriksi voi tehdä vaikka pinaattimuusia (jos on todennut Facebookin testissä olevansa Kippari-Kalle tai muuten vain diggailee Kippari-Kallea) tai tavallista muusia (jos ei ole todennut olevansa Kippari-Kalle tai ei muuten vain diggaile pinaattia). Perunat keitetään kypsiksi, kaadetaan vesi pois, hienonnetaan sähkövatkaimella ja lisätään mukillinen mikrossa lämmitettyä maitoa (tai keittovettä) johon on sulatettu sekaan muutama lusikallinen voita. Tässä vaiheessa voi lisätä pussillisen mikrossa sulatettua pinaattimurskaa, mikäli on siihen nähden sopivan karski ja miehekäs olo. Lopuksi muusi maustetaan suolalla sopivan makuiseksi.

Tämä on ehdottomasti yksi suosikkiruuistani. Kuulostaa paljolta vaivalta kaloineen kaikkineen, mutta loppujen lopuksi tämä ruoka on aika nopeasti lykätty uuniin ja siellä se valmistuu itsekseen. Lisäksi muusi ja kala valmistuvat suunnilleen yhtä nopeasti.

Kippari-Kalle-Annen lempiherkkua: kalaa pinaattimuusin keralla! Mmmmmmmmmmm! XD

Kevätpiiras

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Huomasin tänään töissä ruokatunnilla Hesarin kuukausiliitteessä kivannäköisen aprikoosipiirakan kuvan. Päätin kokeilla ohjetta kotona, mutta muuttelin sitä hieman, koska ohjeessa käytettiin valmista piirakkapohjaa. Minähän en mitään uusavuttomien valmispohjia leivo! Otin pohjan äitin piirakkaohjeesta ja lisäsin päälle vielä koristukseksi keväänvihreitä viinirypäleitä. Alkuperäisessä ohjeessa oli puoli kiloa aprikooseja mutta kyllä 200 g Pirkka-pussista tuli ihan riittävästi.

Kevätpiiras

150 g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

200 g Pirkka pehmeitä aprikooseja
0,5 dl sokeria
2 dl maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
2 munaa
1 tl vaniljasokeria

Koristeeksi:

Viinirypäleitä tai esimerkiksi vadelmia.

1) Sekoita pohjan ainekset järjestyksessä keskenään. Voitele pyöreä piirakkavuoka ja paista pohjaa n. 10 minuuttia 200 asteessa.
2) Sekoita täytteen ainekset keskenään. Asettele aprikoosit puoliksi paistuneen pohjan päälle, kaada päälle täyte ja laita vielä uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi.
3) Valmiin piirakan voi koristella haluamillaan hedelmillä tai marjoilla.


Jälkiruuan jälkiruuaksi tarjoiltiin vielä mämmiä sitä ennen kokeilemattomille henkilöille. Olin melko varma, että yhden lusikallisen jälkeen syöjällä "ei olisi enää nälkä", mutta yllättäen mämmi olikin kuulemma todella hyvää ja maukasta, ja kuppi rapsittiin pohjia myöten tyhjäksi. (Sen jälkeen kyllä vähän pieretti, molempia.) Hyvää pääsiäistä vain kaikille!

Virvon varvon tuoreeks terveeks!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

"Annatko munan vai kanan?"

Vaikka se oikea virpomispäivä onkin vasta ensi lauantaina, täällä etelässä ei jakseta oottaa siihen asti vaan virvotaan jo palmusunnuntaina. Koska meidän kerrostalomme alaovesta pääsee sisälle vain ovikoodilla, heräsin aamulla puoli yhdeksältä pönkäämään alaoven auki niin että trullit pääsisivät rappukäytävään.

Ainakin Himangalla trullien kanssa pitää olla skarppina, koska ensimmäisethän tulevat heti aamulla yhdeksän jälkeen, kun on ensin käyty virpomassa kaupassa, jos sieltä vaikka saisi munia. (Tavallisilta ovilta ei yleensä saa, mutta Joensuulta saattaa saada jos on hyvin pukeutunut.) Odottelin koko aamun nenä kiinni ikkunassa ja kuulostelin ääniä rappukäytävästä. Kävin tarkistamassa alaoven kolme kertaa ja pönkäämässä sen uudestaan auki, jos joku oli sulkenut sen.

Lopulta vasta puolen päivän aikoihin kuului rappukäytävästä pienten saappaiden ääniä. En malttanut odottaa että trullit soittaisivat ovikelloa vaan huusin ovelta että "Tulukaa tänneki virpohon!". Trulleja oli neljä, ja ne olivat oikein hyviä! Hervannassa asuessani minulla ei ikinä käynyt niin hyviä trulleja (siellä oli vain paskahousuhopparitrulleja). Kaikilla oli mekot ja esiliinat ja huivit, oli maalatut pisamat ja punaiset posket ja kunnollinen kimppu virpomisoksia. Ne olivat jopa askarrelleet pääsiäiskortteja samalla lailla kuin minä ja sisko pienenä (ettei oksia kuluisi niin paljon ja voisi virpoa useammassa paikassa). Kortin takana luki "Hyvää pääsiäistä! Glad påsk!" Trullit olivat niin hyviä ja tajusivat vielä lisätä virpomislorun loppuun "Annakko munan vai kanan?", että niille piti antaa kaikille kourallinen makiaisia.

Juuri kun hyvät trullit olivat lähteneet, muistin että minulla oli kamera laukaisuvalmiina odottamassa eteisen pöydällä, mutta olin niin innoissani etten muistanut ottaa trulleista kuvaa! Onneksi sain napattua myöhemmin kuvan toisista ohi kulkevista trulleista kun käväisin pihalla. Kutsuin ne meille virpomaan Felixin, koska sitä ei oltu ikinä ennen vielä virvottu (paitsi minä ja Eija virvottiin viime viikolla mutta se oli vain harjoitus).

Oikeita kunnollisia pääsiäistrulleja.

Viime viikolla kylvämäni rairuoho rehottaa jo aika komeasti. Kaivoin pääsiäis- ja joululaatikkoni pohjalta vuoden huonossa asennossa maanneet kierosilmäiset piipunrassitiput ja laitoin ne ruohon päälle istumaan. Muutaman tipun perskarvat olivat vuoden aikana litistyneet neliön muotoisiksi, mutta sehän tekee niistä vain jotenkin aidomman oloisia. Juuri kaupan hyllyltä ostetut virheettömät pääsiäistiput ovat jotenkin niin steriilejä. Oikea katu-uskottava pääsiäistipu on kulkeutunut vähintään kerran uteliaan kissan ruuansulatusjärjestelmästä läpi.

Lapsena pääsiäislauantai eli virpomis- ja kokkopäivä oli melkein yhtä suuri juttu kuin jouluaatto. Aamulla herättiin aikaisin valitsemaan mummun vanhoja hameita, huiveja ja esiliinoja. Pisamat ja punaposket maalattiin tarkasti ja jännitti. Etsittiin tarpeeksi suuria kahvipannuja tai koreja. Yleensä kierrokselle pääsivät mukaan värikkäät tuohikorit. Vitsoja piti olla paljon, ja lisäksi pääsiäiskortteja, etteivät vitsat kuluisi heti loppuun. Niitä annettiin vain hyviin paikkoihin, sellaisiin joista sai pääsiäismunia tai jotain muuta erityisen hyvää. Ärsyttävintä oli, jos jossain ei oltu osattu varautua trulleihin ja sai vain omenan. Se täytti kerralla puoli koria, ja sitten piti lähteä kotiin tyhjentämään. Kerran yksi mummu sanoi meille että "täällä on käyty jo!", aivan kuin se olisi jokin selitys siihen ettei trulleille ollut antaa mitään. Kyllä trulleille pitää olla kunnon makiaispussivarasto eteisen naulakossa. Trullikierroksen jälkeen koko saalis levitettiin lattialle, järjesteltiin värien ja koon perusteella ja vaihdettiin siskon kanssa ne, joista toinen tykkäsi ja toinen ei.

Trullin saappaiden ääni vasta sulaneella, soran peittämällä pyörätiellä on ensimmäisiä varmoja kevään merkkejä. Silloin aurinko paistaa jo vähän paremmasta kulmasta ja keväältä kuulostavat linnut laulavat puskissa. Tämä on yksi parhaista vuodenajoista, koska kevät on juuri vasta tulollaan ja koko kesä on vielä edessä. Pitkän ja pimeän talven jälkeen mikään ei haise paremmalta kuin sulavien lumikinosten alta paljastuva koiranpaska!