Sunnuntaina kävimme kaverini Leenan kanssa eväs- ja valokuvausretkellä Olarin metsissä. Meillä on Leenan kanssa pitkät perinteet eväsretkeilystä, sillä asuimme naapureina alle kouluikäisinä ja söimme usein eväitä takapihan leikkimökissä. Emme olleet tavanneet vuosikausiin, mutta yllättäen huomasimme olevamme melkein naapureita. On tosi mukava viettää aikaa vielä aikuisenakin ensimmäisen lapsuudenystävänsä kanssa.
Lähdimme siis sunnuntaina pyöräilyretkelle Olarin pohjoisosassa olevaan metsään. Metsästä ja sen takana olevasta siirtolapuutarhasta löytyi oikein hyviä valokuvauspaikkoja, ja olikin kova karsiminen, mitä kuvia tänne laittaisi. Taisi näitä silti tulla aika paljon. Tässä on ensin eväspaikka puistossa olevan nuijapäälammen rannalla.
Eväänä oli tietysti meetwurstilimsaa ja vadelmamehua muumipullosta. Nostalgista. :)
(Myöhempi korjaus tähän kohtaan... meetwurstia oli leivissä, ei limsassa... vaikka sekin voisi kyllä olla herkullista! :P)
Lammessa oli vettä vain parikymmentä senttiä. Siellä oli varmasti kaikenlaisilla ötököillä hyvät oltavat uiskennella. Rannasta löytyi sammakonkutua ja nuijapäitä. Montako löydät kuvasta?
Lisäksi lammessa uiskenteli ällöttävä iilimato, joka tunkeutui pää edellä pohjamutaan!
Heinänkorret heijastuivat hienosti veden pinnasta.
Ja rannalla kasvoi jotain tämmöisiä.. onkohan nämä ulpukoita.
Seuraavat kuvat ovat siirtolapuutarhan kukkapenkeistä:
Onnellisen näköinen sammakkopatsas.
Leppäkerttu istua kökötti ruusupuskassa ja kiilteli auringossa.
Tällaisia hienoja valkoisia puita oli muutama. En tiedä olivatko ne kirsikkapuita, kukat olivat kovasti sen näköisiä. Ja haisivat tosi hyvälle. Niissä pörräsi myös sekä kiiltävätakapuolisia että villahousuampiaisia.
Orvokkejakin oli muutama. Nämä ovat yksiä suosikkikukistani, koska äiti lauloi minulle pienenä jotain orvokkilaulua. Enää en muista miten se meni, mutta siinä laulettiin, että orvokkini tummasilmä.
Siirtolapuutarhassa oli paljon muumitalon tapaisia pikkumökkejä (jotka varmasti maksavat enemmän kuin pieni yksiö). Yhden mökin pihaan oli käynti komeasta kanaovesta.
Tämän mökin väki tykkää näköjään tuulimyllyistä. Huomaa ensimmäisen myllyn takana istuvat lehmät ja paimenpoika.
Yhdessä puutarhassa oli myös kukkiva vaaleanpunainen kirsikkapuu.
Ja sitten oli näitä valkoisia.
Löysimme myös solisevan kevätpuron (eli toisin sanoen kusiojan), jossa oli pieni vesiputous.
Puistossa pikkutyttö lennätti oikeaa, kunnollisen muotoista ja hännällistä leijaa isänsä kanssa.
Voikukkia oli jo vaikka kuinka paljon.
Metsästä löytyi myös pieni lampi, jonka rannat olivat kotoista hiekkaista mäntymetsää. Paikka oli vähän samanlainen kuin Pernun Montulla (vaikka uimaan en kyllä olisi mennyt, iilimatojen sekaan!). Aurinko paistoi lämpimästä hiekkarinteeseen ja linnut lauloivat lammen ympärillä. Tänne olisi mukava tulla istumaan pyyhkeen päälle ja lukemaan hyvää kirjaa.
Vihreä ja sammaleinen metsä näyttää taianomaiselta. Puiden takana voisi hyvin vilahtaa vaikka rölli.
Käpylehmä ottaa aurinkoa maisemapaikallaan.
Esihistoriallisen puun muotoiset kasvit sojottavat sammalten keskellä.
Mustikanraakileet kypsyvät auringossa.
Ketunleipää! Näitä syötiin lapsena suoraan metsästä vain siksi, että niiden nimi oli ketunleipä, vaikka aika pahalta ne kyllä oikeastaan maistuivat.
Sillä Tampereen piisamirottareissulla minulle tarjottiin tosi hyvää lohipiirakkaa. Kokeilin sitten tehdä sitä itsekin kotona. Tässä ohje:
