Annen Juttuja

YARRRRR! Mää oon merirosvo!

2009-06-16T19:36:00.024+03:00

Tänä aamuna kun heräsin ja avasin silmät, alkoi päässäni soida välittömästi Karibian merirosvojen tunnusmusiikki. Olimme nimittäin lähdössä työporukan kanssa purjehtimaan Helsingin edustalle kolmimastoisella purjeveneellä. Laivan nimi oli Kathrina, ja se muistutti vähän merirosvolaivaa (ainakin minun mielikuvitukseni mielestä).

Aluksi kuljimme purjeet alhaalla pelkillä moottoreilla vähän kauemmaksi rannasta. Kulutin aikaa ottamalla valokuvia laivasta löytyvistä yksityiskohdista.

Laivan reunasta roikkui hieno ankkuri, jota ei valitettavasti kertaakaan heitetty mereen (olisi kuulunut hyvä loiskahdus).

Paljon oli kaikenlaisia köysiä ja solmuja. Olisin minäkin vanhana partiolaisena osannut vääntää johonkin köyteen merimiessolmun, jos vain olisi annettu!

Laivan keulassa oli tämmöinen hälytyskello. Minun sormeni syyhysivät koko matkan ajan käydä kalistamassa hälytyskelloa kaksin käsin ja huutaa kurkun täydeltä "MIES YLI LAIDAN!" tai "MUSTA LIPPU STYYRPUURISSA!". Olisi saatu miehistöön vähän vipinää!

Laivassa oli myös laivakoira nimeltään Sniffe. Minkä muunkaan niminen laivakoira voisi olla? Ei minkään muun! Sniffe oli oikein muheva ja älykäs. Se istui tärkeän näköisenä kajuutan katolla ja tarkasteli horisonttia viisas katse silmissään.

Kun oltiin päästy vähän kauemmas rannasta, nostettiin purjeet. Merimiehet pääsivät mastoihin kiipeilemään, minä en. Mutta sain auttaa nostamaan purjeita ylös! Voi että se oli mukavaa! Olikohan tämä sitä purjeiden "reivaamista"? Aika raskaita ne purjeet olivat, vaikka meitä oli kaksi raavasta naista repimässä köydestä.

Etupurjetta nostettaessa sain kiivetä kajuutan katolle seisomaan. Siellä tuntui jo aika merimiesmäiseltä! Lisäksi taivaalle kerääntyvät tummanharmaat pilvet kohottivat tunnelmaa. Minun piti oikein pinnistellä, etten olisi puhjennut laulamaan "Huhhahhei ja rommia pullo, viistoista miestä ja arkulla vainaa!".

Myöhemmin kävin kysymässä kapteenilta, saisinko kaapata laivan. Anteeksi, tarkoitan että saisinko kokeilla pitää ruorista kiinni vähän aikaa. Tarkoituksena oli vain lavastaa tilanne paria valokuvaa varten, mutta kapteeni antoikin minun oikeasti ohjata laivaa aika pitkän matkaa! Hän seisoi vieressä antamassa ohjeita, milloin pitäisi kääntää mihinkin suuntaan ja kuinka paljon. Kaukana näkyi merimerkki, joka piti kiertää styyrpuurin puolelta. Kovan sihtaamisen ja veivaamisen jälkeen sain ohjattua laivan menemään siitä kohti mistä pitikin.

Kapteeni antamassa ohjeita.

Ruorissa laivan haltuunsa ottanut nainen, joka tietää täsmälleen, mitä tekee..

Joku kysyi minulta, olenko ennenkin nostanut purjeita ja ohjannut laivaa. Vastasin, että en ole, mutta YARRRRR!, olin aikaisemmassa elämässäni merirosvo! :D

Yksi merimiehistä kiipesi edessä olevaan mastoon. Voi että minunkin olisi tehnyt mieli! Mutta ei kapteeni varmaan olisi päästänyt, joten en kehdannut kysyä.

Kyllä siellä laivassa tarjottiin ruokaakin, joka taisi vielä olla tosi hyvää. Ruoka vain jäi vähän sivuseikaksi, koska köysistä kiskominen oli niin mukavaa.

Tekisi melkein mieli vaihtaa alaa ja ruveta merimieheksi! Voisin tatuoida toiseen olkavarteeni ankkurin ja toiseen merenneidon. Ehkä ensimmäiset merimatkat täytyisi aloittaa märssykorissa huutamassa, milloin on maata näkyvissä, ja siitä voisi sitten vähitellen edetä kapteeniksi.

Kapteeniksi päästyäni ostaisin nahkaisen, kolmikulmaisen sulkahatun ja pitäisin vyölläni pitkäpiippuista pistoolia ja lyhyttä, käyrää miekkaa. Kiertäisin kaikki seitsemän merta ja kävisin kaivamassa aarrearkkuja autioiden saarien rantahiekasta. Aarrearkuista löydetyillä kultarahoilla ostaisimme miehistön kanssa salasatamasta puulaatikollisen kuubalaista rommia, tanssisimme nuotion ympärillä ripaskaa ja laulaisimme sitä "huhhahhei ja rommia pullo".

Iltaisin istuisin kajuutassa lukemassa tuiman näköisenä merikarttoja kynttilän valossa ja pureskelisin mietteliäästi suupielessäni roikkuvan piipun vartta . Sniffe nukkuisi rauhallisesti lattialla päivän toimien uuvuttamana. Iltaruuaksi tarjottaisiin villisian lihaa, jota saisi syödä suoraan sääriluusta. Arabialaisesta kauppalaivasta varastetussa puolipallon muotoisessa lintuhäkissä vihreä papukaija raakkuisi "tuulta purjeisiin!" ja kaivelisi käyrällä nokallaan siemeniä viinirypäleistä.

Kyllä olisi hyvää elämää se!

Sieniä, yäk!

2009-06-10T19:11:00.008+03:00

Nyt on lopultakin nähty se päivä, jolloin minä pystyn syömään sieniä. Ällöttäviä, suussa natisevia ja puistattavan makuisia sieniä, joiden päällä ovat madot kävelleet limaisilla madonjaloillaan ja tehneet ties mitä!

Oikeastaan ensimmäinen hyvä sienikokemukseni oli jo viime kesänä, kun kaverini Susanna paistoi grillissä aivan kamalan hyviä pekoninsuikaleisiin käärittyjä, koskenlaskijajuustolla täytettyjä herkkusieniä. Niistä jopa minä tykkäsin.

Inhosin kuitenkin edelleen sieniä kaikissa muissa kuin pekoniin käärityssä ja juustoa täyteen ahdetussa muodossa, kunnes lopulta koko viime talven mittainen, hidas ja kavala siedätyshoito tuotti tulosta, ja huomasin tässä yhtenä päivänä oikeastaan tykkääväni herkkusienistä. Ihan oikeasti.

Tässä tulee pari kuvaa todisteena äidille, sekä hyvin käyttökelpoiset reseptit niille, jotka suunnittelevat sieniä inhoavan kaverinsa siedättämistä.

Kermainen sienikastike pastalle

kimpale voita (ehkä 2 rkl)
1 sipuli
1 säilykepurkillinen herkkusieniviipaleita
2 dl ruokakermaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
nyrkin kokoinen nippu persiljaa ruukusta

Kuullota sipulit voissa, lisää sienet ja paista hetki. Kaada joukkoon ruokakerma, mausta suolalla ja pippurilla. Silppua sekaan reilun kokoinen nippu persiljaa (ei tarvitse laittaa koko ruukkua, mutta maun mukaan). Anna kastikkeen paksuuntua hetki. Tämä valmistuu aika nopeasti, joten kannattaa laittaa pastavesi kiehumaan heti ensimmäiseksi.

Sienitäytteiset pinaattilätyt

1/2 l maitoa
2 munaa
1 tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
luraus oliiviöljyä
1 pussi pakastettua, hienonnettua pinaattia
voita paistamiseen.
1 annos tuota yllä olevaa kastiketta

Sulata pinaatti mikrossa ja sekoita lättytaikinan aineet keskenään (siis se pinaatti menee myös sinne taikinaan). Anna taikinan oleutua hetki ennen paistamista. Laita valmiisiin lättyihin täytteeksi sienikastiketta ja kääri rullalle. Nam! :P

Lohipiirakka

2009-05-23T14:40:00.000+03:00

Sillä Tampereen piisamirottareissulla minulle tarjottiin tosi hyvää lohipiirakkaa. Kokeilin sitten tehdä sitä itsekin kotona. Tässä ohje:

Lohipiirakka

Pohja:

2 1/4 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
100 g perunamuusijauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
200 g margariinia
1/2 dl kylmää vettä

Täyte:

1 sipuli
1/3 purjoa
150 g kylmäsavulohisuikaleita
3 munaa
2 dl kermaa
1 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
vajaa ruukullinen tilliä
reipas ripaus sitruunapippuria
ripaus chiliä

1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään.
2. Nypi kuivat aineet margariinin kanssa ja lisää kylmä vesi. Laita jääkaappiin jäähtymään sillä aikaa kun teet täytteen.
3. Kuullota sipuli ja purjo pannulla öljyssä.
4. Pilko lohisuikaleet.
5. Sekoita loput täytteen aineksista keskenään.
6. Painele taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
7. Levitä pohjan päälle kuullotettu sipuli ja purjo sekä lohisuikaleet. Kaada päälle täytekastike.
8. Paista 200 asteessa 35 minuuttia.

Tämä on hyvä eväsvaihtoehto otettavaksi mukaan töihin, jos on tilaisuus viettää ruokatuntinsa ulkona ruohikkopiknikillä, koska tätä ei tarvitse lämmittää. Reippaalla siivulla lähtee kuitenkin nälkä hyvin, ja on maukasta. Piirakan tekemiseen meni yllättävän paljon aikaa kaikenlaiseen pilkkomiseen ja sekoittamiseen, mutta lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen.

Eväsretkellä nuijapäälammen rannalla

2009-05-17T21:58:00.047+03:00

Sunnuntaina kävimme kaverini Leenan kanssa eväs- ja valokuvausretkellä Olarin metsissä. Meillä on Leenan kanssa pitkät perinteet eväsretkeilystä, sillä asuimme naapureina alle kouluikäisinä ja söimme usein eväitä takapihan leikkimökissä. Emme olleet tavanneet vuosikausiin, mutta yllättäen huomasimme olevamme melkein naapureita. On tosi mukava viettää aikaa vielä aikuisenakin ensimmäisen lapsuudenystävänsä kanssa.

Lähdimme siis sunnuntaina pyöräilyretkelle Olarin pohjoisosassa olevaan metsään. Metsästä ja sen takana olevasta siirtolapuutarhasta löytyi oikein hyviä valokuvauspaikkoja, ja olikin kova karsiminen, mitä kuvia tänne laittaisi. Taisi näitä silti tulla aika paljon. Tässä on ensin eväspaikka puistossa olevan nuijapäälammen rannalla.

Eväänä oli tietysti meetwurstilimsaa ja vadelmamehua muumipullosta. Nostalgista. :)

(Myöhempi korjaus tähän kohtaan... meetwurstia oli leivissä, ei limsassa... vaikka sekin voisi kyllä olla herkullista! :P)

Lammessa oli vettä vain parikymmentä senttiä. Siellä oli varmasti kaikenlaisilla ötököillä hyvät oltavat uiskennella. Rannasta löytyi sammakonkutua ja nuijapäitä. Montako löydät kuvasta?

Lisäksi lammessa uiskenteli ällöttävä iilimato, joka tunkeutui pää edellä pohjamutaan!

Heinänkorret heijastuivat hienosti veden pinnasta.

Ja rannalla kasvoi jotain tämmöisiä.. onkohan nämä ulpukoita.

Seuraavat kuvat ovat siirtolapuutarhan kukkapenkeistä:

Onnellisen näköinen sammakkopatsas.

Leppäkerttu istua kökötti ruusupuskassa ja kiilteli auringossa.

Tällaisia hienoja valkoisia puita oli muutama. En tiedä olivatko ne kirsikkapuita, kukat olivat kovasti sen näköisiä. Ja haisivat tosi hyvälle. Niissä pörräsi myös sekä kiiltävätakapuolisia että villahousuampiaisia.

Orvokkejakin oli muutama. Nämä ovat yksiä suosikkikukistani, koska äiti lauloi minulle pienenä jotain orvokkilaulua. Enää en muista miten se meni, mutta siinä laulettiin, että orvokkini tummasilmä.

Siirtolapuutarhassa oli paljon muumitalon tapaisia pikkumökkejä (jotka varmasti maksavat enemmän kuin pieni yksiö). Yhden mökin pihaan oli käynti komeasta kanaovesta.

Tämän mökin väki tykkää näköjään tuulimyllyistä. Huomaa ensimmäisen myllyn takana istuvat lehmät ja paimenpoika.

Yhdessä puutarhassa oli myös kukkiva vaaleanpunainen kirsikkapuu.

Ja sitten oli näitä valkoisia.

Löysimme myös solisevan kevätpuron (eli toisin sanoen kusiojan), jossa oli pieni vesiputous.

Puistossa pikkutyttö lennätti oikeaa, kunnollisen muotoista ja hännällistä leijaa isänsä kanssa.

Voikukkia oli jo vaikka kuinka paljon.

Metsästä löytyi myös pieni lampi, jonka rannat olivat kotoista hiekkaista mäntymetsää. Paikka oli vähän samanlainen kuin Pernun Montulla (vaikka uimaan en kyllä olisi mennyt, iilimatojen sekaan!). Aurinko paistoi lämpimästä hiekkarinteeseen ja linnut lauloivat lammen ympärillä. Tänne olisi mukava tulla istumaan pyyhkeen päälle ja lukemaan hyvää kirjaa.

Vihreä ja sammaleinen metsä näyttää taianomaiselta. Puiden takana voisi hyvin vilahtaa vaikka rölli.

Käpylehmä ottaa aurinkoa maisemapaikallaan.

Esihistoriallisen puun muotoiset kasvit sojottavat sammalten keskellä.

Mustikanraakileet kypsyvät auringossa.

Ketunleipää! Näitä syötiin lapsena suoraan metsästä vain siksi, että niiden nimi oli ketunleipä, vaikka aika pahalta ne kyllä oikeastaan maistuivat.

Tomaattiraviolikeitto

2009-05-15T22:59:00.003+03:00

Kun menee nälissään ja silmät päässä pyörien suoraan töistä ruokakauppaan, ei tiedä mitä ostaisi. Ihmiset kössyttelevät leveiden kärryjensä kanssa keskellä käytävää, lapset kirkuvat ja itse tekisi mieli repiä meetwurstipaketti auki suoraan telineestä ja syödä se seisaaltaan siinä makkarahyllyn vieressä. Sen jälkeen pystyisi ehkä suunnittelemaan, mitä illalla laittaisi ruuaksi.

Onneksi on olemassa niinkin erinomainen keksintö kuin Pirkan "Mitä tänään syötäisiin?" -lehti, joita on ainakin Citymarketissa siinä korikasojen vieressä. Se on pelastanut minulta monta mahan kurinan säestämää kauppareissua. Yleensä ohjeet ovat paitsi helppoja ja nopeita, myös aika hyviä. Viime viikolla bongasin tämän tomaattikeittoreseptin, joka oli niin hyvää että sitä piti tehdä kahtena iltana. Keittäminen ei vaadi paljon aikaa eikä voimia, joten tämän jaksaa tehdä aika nääntyneenäkin.

Tomaattiraviolikeitto

1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
1 tlk (500 g) paseerattua tomaattia
5 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutiota
1 tl timjamia
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl sokeria
ripaus chiliä
1 pkt (250 g) Pirkka juustoravioli -tuorepastaa
1 tlk (2 1/2 dl) Valio tomaatti-vuohenjuustoruokakermaa

Hienonna sipuli ja valkosipulin kynsi ja paista ne öljyssä kuulaiksi. Lisää paseerattu tomaatti, vesi ja mausteet, ja keitä hiljalleen 5-10 minuuttia. Lisää raviolit ja keitä vielä noin 3 minuuttia, kunnes raviolit nousevat keiton pinnalle. Lisää ruokakerma ja kuumenna.

Lautasen voi koristella tuoreilla basilikan lehdillä. Kaveriksi tein teeleipää, jonka ohje löytyy aikaisemmasta jutusta. Vasta uunista tullut leipä sopii keiton kanssa tosi hyvin.

Tapiolan hanami

2009-05-13T22:06:00.004+03:00

En ollut ikinä ennen nähnyt oikeita kirsikankukkia. Pari päivää sitten kuulin kaveriltani, että Tapiolassa on muutama kirsikkapuu, jotka olivat juuri puhjenneet kukkaan. Maanantaina oli keskellä päivää kova ukkosmyrsky, ja pelkäsin että se olisi lennättänyt kaikki kukat taivaan tuuliin. Pääsin vasta tiistaina katsomaan puita, mutta onneksi kukat olivat kestäneet myrskyn. Niitä oli paljon ja tiheässä, ja ne olivat tosi nätin värisiä!

Puiston penkeillä istui pari mummoa ihailemassa kirsikkapuita. Toinen ihasteli ääneen, kuinka hienoja puut ovat, ja kysyi minulta, tuliko hienoja kuvia.

Japanissa kirsikankukkien puhkeamista juhlitaan hanami-nimisellä juhlalla. Minä en tästä juhlasta tiedä paljon muuta kuin että se liittyy jollain lailla kevään alkamiseen ja piknikeväiden syömiseen. Lisää hanamijuhlasta voi lukea Japanissa vaihtovuottaan viettävän kaverini Riisan blogista: http://riisanonippon.blogspot.com. (Riisan blogi on niin mukavaa luettavaa, että se ansaitsee kyllä ilmaisen mainospaikan mukavien asioitten blogissa. ;D Terveisiä Japaniin!)

Jos minulla joskus tässä elämässä on oma puutarha, niin istutan sinne kyllä heti kirsikkapuun!

Japanilainen salaatinkastike

2009-05-09T21:29:00.006+03:00

Tänään huomasimme olevamme kokeilevaisella tuulella, ja aloimme etsiä Googlesta uusia reseptejä. Löysimme mielenkiintoiselta vaikuttavan japanilaisen salaatinkastikereseptin, johon tulee vähän vaikka mitä. Päätimme kokeilla sitä. Koska salaatinkastike yksinään on vähän laihaa ruuaksi, teimme sen kaveriksi salaatin, teriyakikanaa ja jasmiiniriisiä.

Japanilainen salaatinkastike

1 sipuli
pieni pätkä selleriä
1/4 dl seesaminsiemenöljyä
1/3 dl valkoviinietikkaa
2 rkl vettä
4 rkl soijakastiketta
2 rkl ketsuppia
1/2 tl suolaa
1/4 rkl mustapippuria
1,5 rkl inkiväärijauhetta
2 rkl sitruunamehua
2 rkl sokeria
1/2 rkl valkosipulijauhetta

Hienonna sipuli ja selleri. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta kastikkeeksi. Laita kastike kylmään odottamaan tarjoilua. Nuo määrät ovat vähän semmoisia sinnepäinmääriä, koska googlesta löytynyt ohje oli joidenkin metrijärjestelmärajoitteisten jenkkipellejen kirjoittama, jossa määrät oli lueteltu kuppeina ja pöytälusikkoina. Mistä sitä kukaan voi tietää että minkä kokoinen kuppi ja minkä kokoinen pöytälusikka? Minun mielestäni on älytöntä, ettei voi käyttää tavallisia mittoja vaan kaikki mitataan jalkoina ja kuppeina ja ripauksina. Arvioimme sitten itse nuo määrät normaaleiksi mitoiksi.

Salaatiksi pilkoimme rasiallisen kirsikkatomaatteja, pätkän kurkkua ja ruukullisen salaatinlehtiä.

Teriyakikanaa varten paistoimme rasiallinen maustamattomia kanasuikaleita pienessä määrässä oliiviöljyä ja maustoimme valmiilla kaupasta ostetulla teriyakikastikkeella. Jasmiiniriisiä voi tehdä kaveriksi paketin keitto-ohjeen mukaan sen verran kuin haluaa.

Tällä kertaa uuden reseptin kokeileminen oli oikea nappisuoritus. Salaatinkastikkeesta tuli aivan kamalan hyvää, ja se kruunasi raikkaan vastatehdyn salaatin. Teriyakikana ja riisi ovat yksistään vähän kuivaa vaikka ovatkin hyvän makuisia, mutta salaatin ja kirpeän kastikkeen kanssa ne olivat aivan mainio yhdistelmä. Tästä tuli luultavasti uusi suosikkiruokamme.

Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna poutaa?

2009-05-09T15:17:00.003+03:00

Aamulla heräsin sateenropinaan ikkunalasia vasten. Oli ihanaa maata sängyssä puolille päivin lukemassa hyvää kirjaa ja kuuntelemassa sateen ääntä. Jos ulkona olisi paistanut aurinko, se olisi jotenkin huutanut "nyt ylös sängystä kuhnimasta ja ulos lenkille!", mutta sateen ääni sanoi vain, että makoile ihan rauhassa, mihinkään ei ole nyt kiire.

Sitten keitin aamukahvia ja söin hyviä ja rapsakoita kaurapaahtoleipiä joitten päällä oli aprikoosihilloa. Ennen inhosin suolaisen ja sokerisen ruuan sekoittamista keskenään, mutta nykyään en voisi elää ilman joka aamuista aprikoosipaahtoleipää. Niin mieli muuttuu.

Vaikka ulkona satoi, teki silti mieli lähteä pihalle raikkaaseen ilmaan haistelemaan kevään hajua. Pukeuduin punaiseen sadetakkiini, jossa on sateenvarjon kuvia. Otin mukaan vain pienen, littanan laukun jossa oli pankkikortti ja nenäliinoja, että oli kevyempi kävellä.

Kävin kävelemässä pieniä pyöräteitä pitkin. Välillä vain pisarteli vähän, välillä taas satoi oikein kunnolla. Pisarat ropisivat mukavasti sadetakin huppua vasten. Ilma oli todella raikas ja sitä oli mukava hengittää. Kävin kääntymässä aika kaukana pienen pellon laidassa. Siellä näkyi olevan jonkinlaisia vuokrattavia kaupunkilaisten kasvimaita. Soratiellä pellon reunassa näin kaksitoista oikeaa, kiemurakuorellista etanaa, joilla oli kodit selässään. Ne mönkivät hitaasti tiellä tuntosarviaan ojennellen. Harmi, etten ollut ottanut kameraa mukaan, niin en saanut kuvaa etanoista. Pitää käydä seuraavalla sadekelillä kuvaamassa niitä.

Paluumatkalla kuulin, kuinka Ison Omenan Prismasta joku kutsui minua. Olen jo jonkin aikaa haaveillut uudesta ja nätistä ulkoilupuvusta, jota voisin pitää sitten kun alan kulkea työmatkoja pyörällä. Tähän asti olen ulkoillut Jukujukumaan kesätöistä saadulla tuulipuvulla, mutta sille kävi viime syksynä vähän huonosti, kun halusin juoksulenkillä nähdä meren rannassa uivat joutsenet vähän lähempää ja luiskahdin rantakalliolta perseelleni mereen. Sen jälkeen koko jukupuku oli pakko pestä koneessa, ja siellä se venähti aivan muodottamaksi laukuksi.

Bussikorttiini on ladattu kautta enää viikon verran, joten nyt olisi uuden tuulipuvun löytämisen aika. Voi kamala, näinkö vanha minusta on tullut, että tulen onnelliseksi kun saan ostaa Prismasta tuulipuvun! No, menin kuitenkin sinne katselemaan, löytyisikö sattumalta jokin hyvä. Urheilukaupoissa ne ovat kuitenkin niin kalliita. Ja sieltähän se löytyi Prisman alennusrekistä, juuri minun kokoiseni ja näköiseni puku, johon kuului omenanvihreä takki ja harmaat housut. Se oli tosi järkevän näköinen ja mukavan tuntuinen, vaikka löytyikin Prisman alennusmyynnistä eikä mistään hienosta urheilukaupasta. Lisäksi se oli niin naurettavan halpa, ettei tarvinnut miettiä kahta kertaa, ostanko vai jätänkö.

Nyt on mukava aloittaa kesän työmatkapyöräilyt kun on uusi punainen pyörä ja mukava ja nätti tuulipuku.

Valkovuokkoja

2009-05-08T23:44:00.012+03:00

Muutama päivä sitten huomasin oikean valkovuokkomeren siinä, missä vaihdan melkein joka päivä bussia töistä kotiin tullessani. Suunnittelin monta päivää kameran mukaan ottamista töihin, että saisin otettua kuvia valkovuokoista. Tänään lopulta muistin ottaa sen mukaan ja lähdin töiden jälkeen metsään mähkimään.

En ole juuri koskaan nähnyt valkovuokkoja ollenkaan, enkä ikinä varmaan mitään kukkia näin paljon samassa paikassa. Iltapäiväaurinko paistoi viistosti puiden runkojen välistä ja sai aikaan haltiametsämäisen tunnelman. Ilmassa leijaili keijupölyn näköisiä pieniä hyönteisiä ja haisi hyville kukille. Vaikka tämä pieni metsän palanen oli ihan Länsiväylän vieressä, se tuntui jotenkin aivan omalta maailmaltaan.

Metsässä oli kaatuneita, kääpäisiä, sammalen peittämiä puunrunkoja.

Valkovuokkoja jatkui silmänkantamattomiin. Kävelin aika kauan niiden seassa ja yritin olla kovasti tallomatta. Eivätkö nämä ole jotain rauhoitettuja kukkia?

Yritin ottaa kuvaa myös alhaalta päin, mutta nämä olivat niin matalia kukkia että se oli aika hankalaa.

Tämä kukka kasvoi Ison Omenan lähellä tien varressa. Sen kuvasin jo pari päivää sitten kauppareissulla, kun en ollut vielä nähnyt sitä isompaa valkovuokkometsää.

Tässä niitä viimeinkin on, oikeita, pieniä, hyvänhajuisia hiirenkorvia! Parina yönä satoi vähän vettä ja sieltä ne puskivat esille.. Kyllä olen odottanut näitä!

Koivuihin tulevat hiirenkorvat ovat parhaita, mutta löysin myös muita kivannäköisiä uusia lehtiä. Nämä taitavat olla pihlajan oksia.

Ja tämä oli metsässä kasvava karviaispuska. Meillä on kotonakin karviaisia takapihalla, ja äiti tekee niistä syksyllä myös "tuhnupalleroöljynä" tunnettua vaaleanvihreää hilloa. (Nimen keksi pikkuinen rakasiskoni, jonka äiti oli komentanut kirjoittamaan etikettejä kellariin meneviin mehupulloihin ja hillopurkkeihin. )

Tavalliset apilat ovat yksiä suosikkikasveistani. Niitäkin meillä on kotona takapihalla tosi paljon. Pienenä saatoin kyykkiä maassa tuntikaupalla etsimässä neliapiloita, ja aika usein niitä löytyikin. Myös serkkujeni kotona Pöntiössä oli todella hyvä neliapilapaikka keittiön ikkunan alla.

Ja vielä rusinana pullassa tulee pupu! Yhtenä iltana näin ikkunasta kaksi pulleaa pupua heinää syömässä. Juoksin heti pihalle ottamaan kuvaa, mutta toinen pupu kerkesi puskaan karkuun. Toisesta sain juuri ja juuri otettua kuvan, mutta aika kaukaa. Hyviä pupuja silti, ei voi muuta sanoa kuin että houweih! :D

Vappu Tampereella (ja Piisamirotta, houweih)

2009-05-04T20:21:00.026+03:00

Menimme Vapuksi Tampereelle, koska kaverimme Sari ja Pieter kutsuivat meidät järjestämiinsä vappubileisiin. Oli tosi mukavaa päästä Tampereelle pitkästä aikaa. Ehdin sentään asua siellä seitsemän vuotta ja kiintyä kovasti niin ihmisiin kuin paikkoihinkin, ennen kuin viime syksynä tuli yllättäen eteen muutto Espooseen. Aseman ovista Hämeenkadulle kävellessä oli ihan semmoinen olo kuin olisi tullut kotiin.

Onnenpäivä! Sarilla oli munkkitaikina valmiina odottamassa. En ole koskaan itse uskaltanut tehdä munkkeja, koska olen kuullut kammottavia tarinoita siitä miten kattila voi syttyä tuleen ja liesituuletin voi imaista liekit hormiin niin että koko kerrostalo roihahtaa palamaan. Sarilla ei onneksi ollut liesituuletinta joten munkkienpaisto tuntui turvalliselta. Ja kansi oli koko ajan vieressä odottamassa.

Munkkitaikinan leipominen oli hankalaa, ja Sari pyöritti taikinasta niin ahnaan suuria palluroita, että ne oli pakko leipoa uudestaan pienemmiksi. Se oli kuitenkin mukavaa hommaa keittiössä rupatellessa.

Lopulta saatiin munkit kattilaan tirisemään. Ensikertalaisten tekemiksi niistä tuli aivan uskomattoman hyviä! Pojat söivät munkkeja kaksin käsin suupielet sokerissa. Montako olet syönyt? No neljä.. Hyvä että maistuivat!

Jostain syystä keittiöön oli eksynyt myös todella kuvauksellinen ananas. Se on sitten kaunis hedelmä.

Yhdellä juhlijoista oli varmaan ihanin koskaan näkemäni sormus. Aluksi katsoin kauempaa, että se on pupu, mutta lähempää katsottuna se osoittautuikin pieneksi metsäkauriiksi. Se oli tehty samanlaisesta aineesta kuin ne eläinperheet, joilla leikittiin meillä kotona kun oltiin pieniä. Meillä oli ainakin pupuperhe ja virtahepoperhe ja ehkä jotain muita. Virtahepoperheen isä oli merimies, ja sille oli tatuoitu mustalla tussilla ankkuri olkapäähän ja piirretty housut jalkaan. Tämän bambisormuksen nimi oli kuulemma Pirkko Jänes, mikä ainakin minun mielestäni sopii sille oikein hyvin.

Teimme vapun kunniaksi Tequila Sun Riceja. Minä en itse osannut sekoittaa niin että värit jäisivät päällekkäin, mutta veracruzilainen drinkkimestari neuvoi, että ensin sekoitetaan ripaus tequilaa appelsiinimehuun ja lopuksi kaadetaan punaista granadiinia varovasti sekaan niin että se valuu lasin pohjalle. Hienoja niistä tulee kun osaa:

Seuraavana aamuna maistui sydämmenmuotoinen kinkkupiirakka. En ehtinyt edes ottaa kuvaa ennen kuin joku nälkäinen oli viillellyt piirakan palasiksi!

Vappupäivänä kävimme Koskipuistossa katsomassa teekkarikastetta ja kävelemässä vappumarkkinoilla. Erityisesti tykkään vappuna niistä ilmapallon myyjistä, joita nytkin oli paljon, mutta en jostain syystä tullut ottaneeksi niistä kuvaa.

Lauantaina oli myös tosi ihana ilma, ja lähdimme kävelylle ympäri Tamperetta. Kävimme ostamassa ihanat italialaiset jäätelöt Tampereen Jäätelötehtaan kioskilta. Suosittelen sitä paikkaa kaikille! Se on siinä Keskustorilla olevan Grill-ravintolan viereisessä tunnelissa josta pääsee Finlaysonille. Vähän piilossa se on mutta kannattaa tulla kauempaakin. Jäätelöt ovat ihania ja erikoisen makuisia, ja vohvelit paistetaan ja kääritään tötterölle siellä jäätelöaltaan vieressä! Haisee tosi hyvälle ulos asti. Minä otin kookos- ja kiivijäätelöitä, sopivat aika hyvin yhteen ja olivat keväisen värisiä.

Jäätelökioskilta matka jatkui Finlaysonin läpi Näsinpuistoon. Plevnan edessä näimme kaksi pokemonia jotka olivat menossa turkit päällä elokuviin! Ne olivat niin mukavan näköisiä että oli pakko huutaa "Hei Picachu, saanko mää ottaa sinusta kuvan?!" Tuo vaaleanpunainen ei kuulemma ollutkaan pokemoni vaan joku Kikurumi, en ole ikinä ennen kuullut, tietääkö joku kuka se on ja miten se kirjoitetaan?

Seuraavaksi kävelimme Näsinpuistoon. Se on oikeastaan suosikkipuistoni Tampereella. Kävin siellä usein kävelyllä kun asuin keskustassa, ja sinne oli melkein ikävä. Siellä on paljon kivoja puita ja pensaita ja kukkia. Mäen päältä on hyvät näkymät Särkänniemeen, joka oli juuri avattu. Siellä näkyi olevan myös ainakin yksi uusi laite.

Kävimme myös katsomassa Pieterin työväenopiston kurssilla rakentamaa puuvenettä. Se oli tosi hieno ja melkein jo valmis. Vielä puuttuvat vain penkit ja airot, ja sitten tietysti keulasta koristeelliseksi veistetty lohikäärmeen pää ja molemmilta sivuilta pyöreät viikinkikilvet. YARRRR!!!!! Kesällä saatamme vielä päästä viikinkilaivan kyytille, jos hyvin käy.

Olen odottanut jo monta viikkoa hiirenkorvien puhkeamista kuin joulupukkia! Tänä viikonloppuna niitä rupesi vihdoin näkymään. Parhaista oli pakko ottaa kuvia. Nämä muhevat pallurat ovat minusta tosi kivan näköisiä. Auringonpaisteessa näyttää melkein siltä kuin ne hohtaisivat kellanvihreinä.

Lauantai-iltana menin vielä yhdeksi yöksi Helenalle kylään. Kissat olivat mainioita ja patsastelivat terassin parhaassa aurinkotuolissa, mikä on tietysti kissan arvolle sopivaa. Oma kissani Tassukin otti aina kuninkaan paikan Baden-Badenista. Helenan kissat ovat tosi mukavia. Hipusta tykkään kamalasti koska se on ensinnäkin Tassun värinen ja toisekseen luonteeltaan tosi älykäs. Se tietää, että minun syliini voi (ja kuuluu) tulla istumaan silloin kun syön keittiön pöydässä iltapalaa. Lisäksi se tietää että jos siihen tulee istumaan, saattaa saada leivän päältä voita. Mutta senhän kissa ansaitsee, kissat ansaitsevat vain parasta.

Toinen kissa, Sisu-Matti on myös tosi hyvä ja houweih. Se on aika paksussa kunnossa mutta ahtautuu silti kaikkiin kapeisiin paikkoihin löhöilemään. Sillä on hyvät ja pörheät vatsavillat, joita on mukava silitellä.

Illalla kävimme kävelyllä Iidesjärven rannalla. Pienen puron yli meni puinen silta. Rannassa oli pikkupoikia ongella. Hiirenkorvat olivat puissa nupullaan ja haisivat hyvälle keväälle. Koko matkan ilmassa oli aivan pökerryttävän hyvä kevään haju. Ruohoa, lehtiä, multaa, puun kaarnaa, järven rannan mutaliejua. Melkein tuntui siltä kuin olisi ollut maalla.

Näimme rannassa tosi isoja järvisimpukoita. En edes tiennyt, että Suomessa on näin isoja simpukoita! Ne olivat ison kämmenen kokoisia, niin isoja että minun kämmenelläni simpukka olisi yltänyt sormenpäihin asti. Voi vain kuvitella, minkälainen mälli siellä on asunut sisällä!

Pysähdyimme vähäksi aikaa rantaan haistelemaan kevään hajua ja kuuntelemaan lintujen ääniä. Seisoimme siinä aika hiljaa kun yhtäkkiä takavasemmalta kuului rapinaa, ja käännyimme katsomaan mikä siellä oli. Piti oikein pidätellä itseään ettei olisi huutanut isoon ääneen "HOUWEIH!!", koska sieltä käveli meitä kohti joku hyvä eläin! Se oli pienen kissan kokoinen ja karvainen, ja sillä oli laiha häntä. Päätimme, että sen täytyi olla piisamirotta. Piisamirotta könkköili lähemmäksi eikä välittänyt meistä mitään, kun seisoimme ihan hiljaa liikkumatta ja puhumatta. Sitten se pulahti veteen ja ui siitä meidän nenämme edestä, häntäänsä heilutellen ja onnellisen näköisenä. Aivan teki mieli nauraa ääneen kun se oli niin hyvä eläin! Harmi vain etten saanut piisamirotasta kuvaa koska sehän olisi säikähtänyt kameran ääntä ja uinut häntäänsä heilutellen karkuun.

Lisäksi vedessä oli jotain kummallisia, kuikuilevia kaloja. Ne kävivät aina välillä nostelemassa joko eväänsä tai nokkaansa veden pinnalle, mutta oli mahdotonta sanoa, mikä osa kalasta siellä näkyi. Niitä oli aika monta, ja aina vähän väliä joku kävi pinnalla kuikuilemassa. Ne näyttivät vähän niin kuin pieniltä hain eviltä. En vieläkään voi käsittää minkälaisia kaloja ne oikein olivat.

Paluumatkalla keräsimme vielä vähän kissoille kevätheinää syötäväksi. Heinät haisivat niin hyvälle, että sitä piti haistella koko lopun kävelymatkan ajan. Puusillan kohdalla näimme vielä toisen piisamirotan, mutta taaskaan ei ollut kamera laukaisuvalmiina.

Nyt kuuluu takapihalta lintujen iltaviserrystä. Taidan lähteä sänkyyn lukemaan vielä hyvää kirjaa ennen nukkumaan menoa.

Don Johnson Big Bandin yllätysjamit ratikassa!

2009-04-28T21:13:00.014+03:00

Tänään olin ehkä elämäni parhaalla keikalla ikinä. Kaverini Ella oli voittanut Radio Helsingin kilpailusta liput Don Johnson Big Bandin levynjulkistuskeikalle ja pyysi minut mukaansa.

Keikka pidettiin vanhassa raitiovaunussa, joka kulki ympäri Helsingin katuja. Aluksi kuunneltiin uutta levyä, nautittiin maisemista ja syötiin sipsejä ja juotiin limsaa. Uudella levyllä oli paljon hyviä biisejä jotka menivät tehokkaasti jalan alle jo ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Levyn kuuntelun jälkeen bändi soitti livekeikan liikkuvassa ratikassa. Tunnelma ratikassa oli tosi ainutlaatuinen, ja pysäkeillä odottavat ihmiset tuijottivat ihmeissään ikkunoista sisälle. Välillä rumpali nousi rumpujensa äärestä ja soitti rumpukapuloilla seiniä ja penkkien selkänojia. Bändin beatboxaaja Felix Zenger teki kummallisia rytmiääniä, joita ei voi mitenkään kuvailla jos ei ole nähnyt sitä itse. Äänet kuulostivat siltä kuin ne tulisivat jostain koneesta tai siitä semmoisesta DJ:itten levysoitinpöydästä jossa levyjä raavitaan ja vingutetaan edes takaisin (jos joku tietää mikä sen pöydän nimi on niin saa sivistää landepaukkua), mutta oikeasti se äijä teki ne kaikki äänet itse ilman mitään soittimia!

Meillä oli Ellan kanssa parhaat paikat juuri soittajien edessä. Jammailimme innokkaasti hyvän musiikin tahdissa ja tunnelma nousi niin korkealle että lopulta piti nousta penkille seisomaan. Yhtäkkiä ratikka teki äkillisen nykäyksen ja horjahdin taakse päin. En ihan kerennyt ottaa kiinni viereisestä tukipilarista vaan rojahdin istualleni takana olevalla penkillä istuvan parrakkaan ukkelin syliin! Yhtäkkiä huomasin vain istuvani hame korvissa ja ja sinapinväristen sukkahousujen verhoamat jalat pystyssä sojottaen! Onneksi Ella veti minut nopeasti takaisin pystyyn, eikä takana istuneelle ukollekaan käynyt mitenkään. Oli tosiaan niin hyvä keikka että kannat kattoon, kirjaimellisesti! :D

Tässä parhaita kuvia keikalta:

Lopuksi kävimme vielä Ellan kanssa hakemassa kesän ensimmäiset jäätelöt Esplanadin jäätelökioskilta. Otin ison pallon minttua niin kuin aina pienenä. Se on parasta jätskiä heti polkan jälkeen. Polkkaa ei valitettavasti saa enää juuri mistään, minkähän takia sen tekeminen on lopetettu? Se oli sitä ihanaa ruotsalaisten karkkikävelykeppien makuista jäätelöä jossa on punaisia pisteitä.

Jäätelöitä lipoessamme ohi kulki useampikin äiti vaunuissa olevan pienen lapsen kanssa. Pikkulapset näyttivät haistavan jäätelön jo kaukaa ja loivat meitä kohti ahnaita silmäyksiä. Oikein tuntui että jäätelö pitäisi laittaa piiloon kateellisten lasten silmien edestä. No, nyt on kuitenkin kesäkausi virallisesti avattu myös jäätelön syönnin osalta. Toivottavasti ne vaunuissa istuvat pikkulapsetkin saivat myöhemmin osansa.

Niin, ja tänään oli muuten ensimmäinen päivä kun tarkeni olla lyhythihaisella ulkona!

Myöhäisillan erikoisnumerona tänään: teeleipää!

2009-04-27T22:35:00.005+03:00

Yhtäkkiä minun alkoi tehdä aivan käsittämättömällä tavalla mieli yläasteen kotitalouskirjan reseptillä tehtyä teeleipää. En ollut saanut sitä vuosikausiin, ja yhtäkkiä puoli kymmeneltä illalla iski kamala teeleivän tuska, niin kova että oli pakko etsiä Googlesta teeleipäresepti koska oli jo niin myöhä etten enää kehdannut pyytää äitiä kaivamaan alkuperäistä reseptiä kotona keittiön kaapissa olevasta kotitalouskirjasta.

Yritin tehdä samaista teeleipää kerran myös meksikolaisella kaasu-uunilla, mutta sitä en suosittele kenellekään. Istuin uunin vieressä vesi kielellä tunti kaupalla paistumista odotellen, ja lopulta tuloksena oli hengenvaarallinen kivikiekko.

Tällä kertaa tuli kuitenkin ihan kelvollista leipää googlesta löydetyllä ohjeella:

Teeleipä

2 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
2 dl maitoa
2-3 rkl öljyä

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sitten maito ja öljy. Leivo kahdeksi litteäksi leiväksi, pistele haarukalla pisteitä ja jaa veitsellä neljään osaan. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.

Tällä kertaa ei tullut kivikiekkoja vaan hyvää ja rapsakkaa! Teeleivän tuska helpotti. Kuvassa leipä näyttää vähän kalpealta, koska kuva on otettu huonolla kameralla ja huonossa valossa, mutta jokainen varmaan muistaa yläasteen kotitaloustunneilta, miltä oikea teeleipä näyttää ja maistuu.

Nyt lähden tästä näkemään jotain hyvää unta!

Valokuvausretki uudella punaisella pyörällä

2009-04-26T18:56:00.022+03:00

Viime viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa tänä keväänä pyöräilemässä. Lauantaina kävimme kaverini kanssa kiertämässä kaikki Helsingin parhaat kirpputorit, ja teimmekin paljon kivoja löytöjä. Sain lainata kaverini upeaa kullanväristä pyörää. Ilma oli aurinkoinen mutta aika tuulinen, ja illalla kotiin palatessa naama tuntui palaneelta ja oli täynnä tuulen pyörittämää hiekkaa.

Sunnuntaina kävin ajelemassa äitin vanhalla perintökalleudella, "Rudgella". Se on vanha ja tunnearvokas Nopsa, jolla kyllä pääsee vielä eteenpäin, mutta kyyti on aika kovanlaista. Rupesinkin haaveilemaan uudesta pyörästä, jolla voisi sitten kulkea työmatkat kesän aikana.

Mietiskelin viikon mittaan uuden pyörän hankintaa, ja kävin perjantaina tarkastamassa läheisen pyöräkaupan tilanteen. Siellä oli vain yksi käytetty pyörä, mutta se vaikutti aika kivalta lukuun ottamatta erästä pikkuseikkaa. Pyörässä oli nimittäin tarakka sekä edessä että takana! Se näytti aika älyttömältä viritykseltä, ja pikkusiskoni meinasi katketa naurusta kuullessaan että olin aikomassa ostaa älyttömän muotoisen etutarakallisen polkupyörän.

Onneksi pyöräkaupan kiva myyjä suostui ruuvaamaan etutarakan irti, ja muutaman pyöräkaupan pihalla ajetun koekierroksen ja isin perusteellisen puhelimen välityksellä tekemän syynäyksen jälkeen pyörä lähti kuin lähtikin mukaan.

Pyörän ostamisen jälkeen kävimme viikonlopuksi kylään tulleen rakasiskoni kanssa meren rannassa kävelyllä. Joutsenista oli vähän hankala saada kuvaa, koska aina oli vähintään toisella pää veden alla. Varmaan sieltä pohjasta löytyi jotain tosi hyvää.

Aurinkoisella ja lämpimällä ilmalla oli tosi mukava käveleskellä rakasiskon kanssa rannalla. Otimme kaverikuvia pitkästä aikaa.

Rantakävelyllä näimme myös tämän kevään ensimmäiset leskenlehdet. Nyt on siis oikeasti kevät! Kerrostalojen pihoilla on näkynyt istutettuja krookuksia jo parin viikon ajan, mutta vasta ensimmäisten luonnonkukkien puhkeamisesta tietää, että kevät on virallisesti alkanut.

Tietysti myös Sininen Lihava oli ängennyt itsensä rakasiskon reppuun ja päässyt matkalle mukaan. Ei sinne reppuun sitten Lihavan lisäksi tainnut paljon muuta mahtuakaan. Mutta sehän on tunnetusti paras reissumies, ja koska se oli facebookissa nähnyt että meillä on jääkaapissa makkarakeittoa, sen oli ollut pakko päästä mukaan.

Tänään kävin sitten koeajamassa uuden punaisen pyöräni. Otin kameran mukaan kevätkuvien ottamista varten. Heti vähän matkan päästä löytyi iso rypäs ihania sinisiä kukkia, joissa pörräsi villahousuampiaisia! Tuli mieleen parhaan pikkuveikan toteamana: "Oho, pörriäinen!".

Haukilahden vesitornin juurella näin pasaanin! Tai jotkut kutsuvat näitä myös fasaaneiksi, mutta paras pikkuveikka tietää, että oikea nimi on pasaani. Pasaaniherra ja -rouva vähän säikähtivät kun yritin ottaa lähempää kuvaa, ja möhkivät kiireesti turvaan metsän siimekseen.

Krookukset ovat tosi hienon värisiä. Näihin paistoi vielä aurinko tosi kauniisti. Enkä ollut edes ainut, joka pyllisteli kukkapenkin vieressä kameran kanssa!

Krookusten lähellä näin tämmöisen tosi hienon perhosen. Googlettamalla varmistin, että sen nimi on neitoperhonen. Näitä en ole juuri koskaan onnistunut näkemään luonnossa. Perhonen oli tosi iso ja leyhytteli siipiään ja poseerasi kameralle hyvän aikaa. Aivan kamalan hienon väriset siivet!

Rannassa näkyi monenlaisia vesiurheilijoita. Oli purjelautailijoita, veneilijöitä ja leijasurffaajia. Hienon näköistä mutta varmaan aika hankalaa. Tuuli näytti antavan surffareille aika kovat vauhdit.

Tässä komeilee Punainen Lohikäärme. Etutarakan irrotusoperaation jälkeen siitä tuli oikeastaan aika komea! Ja on muuten vähän kevyempi ajaa kuin Rudgella..

Yhdessä puistossa näin Nils Holgerssonin hanhia. Tämä on luultavasti Akka Kebnekaiselainen.

Lauttasaaressa oli pieni Tivoli yhdessä puistossa. Laitteita oli vain muutama ja kaikki pikkulapsille, mutta siellä oli tosi mukavan näköistä. Jostain syystä tykkään kamalasti siitä miltä huvipuistossa näyttää kirkkaana päivänä, kun puissa ei ole vielä lehtiä.

Maailmanpyörässä ei juuri ollut asiakkaita, mutta mukavan näköinen se oli silti.

Jos olisin päässyt johonkin näistä laitteista niin se olisi ollut ehdottomasti kahvikuppikarusellin mylittleponyponikahvikuppi. Joku onnellinen pikkutyttö pääsi kyytiin äitinsä kanssa ja selvästi jännitti.

Narunvetokojun nallet ja delfiinit oli aseteltu ympyröihin. Onnellisen näköiset nallet odottivat voittajaansa. Olisipa ollut rahaa mukana niin olisin vetänyt itselleni tuollaisen vihreän nappisilmänallen!

Paluumatkalla kotiin huomasin miten joku oli virittänyt itselleen hyvän lukupaikan merenrantaan.

Rannasta löytyi myös tämmöinen kauan sitten kaatunut puu, joka kasvoi vaakasuoraan veden ylle. Pystyykö joku väittämään, että tämmöisen puun ohi voi muka kävellä kiipeämättä siihen? Ei pysty. Kiipesin puun latvaan ja istuskelin siellä hetken kuuntelemassa aaltojen loisketta ja lokkien kirkunaa. Puun latvassa haisi hyvälle männylle ja merelle. Tuuli keinutti puun oksia niin että sinne olisi voinut vaikka nukahtaa.

Uusi punainen pyörä oli oikein hyvä ostos. Ja tämä on ehkä kaikista mukavin aika vuodesta, koska kesä on vasta juuri ja juuri alkamaisillaan ja kaikki paras on vasta edessä. Minusta on tosi mukava seurata, miten kevään merkkejä alkaa ilmestyä enemmän ja enemmän, ja ilmat alkavat lämmetä. Tänään tarkeni jo ajaa pyörällä ilman takkia pelkällä pitkähihaisella ja kaulahuivilla.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Ohoh, lohta!

2009-04-08T21:19:00.006+03:00

Kala on yleensä kamalan kallista, mutta silloin kun lohi on tarjouksessa, minulla on tapana ostaa kokonainen iso ja lötkö kala. Ennen kuollut, raaka kala oli minusta tosi ällöttävää. Kun pienenä kalastimme kesämökillä pikkusiskoni kanssa, sisko joutui aina kantamaan järvestä nostetut kalat pyrstöstä rannalle ja lyömään ne kuoliaaksi kaivonkantta vasten. (Tästä ei tietenkään täti tykännyt ja komensi siskon muualle kaloinensa, mutta siskon muisti oli lyhyt ja seuraava kala päätti kuitenkin taas päivänsä kaivonkanteen. LÄPS.)

Jos kalatiskin täti (tai yllättävää kyllä, nykyään yhä useammin tädin sijasta tyttö) riipii ystävällisesti kalalta pään ja sisukset tiehensä, se on aika helppo valmistaa. Ruodot vain irti pinseteillä ja kalan puolikas uunivuoan pohjalle makoilemaan. Toisen puolikkaan voi pakastaa ensi kertaa varten. Päälle ripotellaan suolaa, sitruunapippuria ja tilliä. Kannattaa laittaa mausteita aika reilulla kädellä, niin tulee hyvää. Kalan ympärille vuokaan voi kaataa parin desin purkin ruokakermaa ja pari lisätä vielä voinokaretta kastikkeeksi (myös sen päälle mausteita). Sitten paistetaan uunissa reilu puoli tuntia 200 asteessa, kunnes on kypsää.

Kaveriksi voi tehdä vaikka pinaattimuusia (jos on todennut Facebookin testissä olevansa Kippari-Kalle tai muuten vain diggailee Kippari-Kallea) tai tavallista muusia (jos ei ole todennut olevansa Kippari-Kalle tai ei muuten vain diggaile pinaattia). Perunat keitetään kypsiksi, kaadetaan vesi pois, hienonnetaan sähkövatkaimella ja lisätään mukillinen mikrossa lämmitettyä maitoa (tai keittovettä) johon on sulatettu sekaan muutama lusikallinen voita. Tässä vaiheessa voi lisätä pussillisen mikrossa sulatettua pinaattimurskaa, mikäli on siihen nähden sopivan karski ja miehekäs olo. Lopuksi muusi maustetaan suolalla sopivan makuiseksi.

Tämä on ehdottomasti yksi suosikkiruuistani. Kuulostaa paljolta vaivalta kaloineen kaikkineen, mutta loppujen lopuksi tämä ruoka on aika nopeasti lykätty uuniin ja siellä se valmistuu itsekseen. Lisäksi muusi ja kala valmistuvat suunnilleen yhtä nopeasti.

Kippari-Kalle-Annen lempiherkkua: kalaa pinaattimuusin keralla! Mmmmmmmmmmm! XD

Kevätpiiras

2009-04-07T21:18:00.000+03:00

Huomasin tänään töissä ruokatunnilla Hesarin kuukausiliitteessä kivannäköisen aprikoosipiirakan kuvan. Päätin kokeilla ohjetta kotona, mutta muuttelin sitä hieman, koska ohjeessa käytettiin valmista piirakkapohjaa. Minähän en mitään uusavuttomien valmispohjia leivo! Otin pohjan äitin piirakkaohjeesta ja lisäsin päälle vielä koristukseksi keväänvihreitä viinirypäleitä. Alkuperäisessä ohjeessa oli puoli kiloa aprikooseja mutta kyllä 200 g Pirkka-pussista tuli ihan riittävästi.

Kevätpiiras

150 g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

200 g Pirkka pehmeitä aprikooseja
0,5 dl sokeria
2 dl maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
2 munaa
1 tl vaniljasokeria

Koristeeksi:

Viinirypäleitä tai esimerkiksi vadelmia.

1) Sekoita pohjan ainekset järjestyksessä keskenään. Voitele pyöreä piirakkavuoka ja paista pohjaa n. 10 minuuttia 200 asteessa.
2) Sekoita täytteen ainekset keskenään. Asettele aprikoosit puoliksi paistuneen pohjan päälle, kaada päälle täyte ja laita vielä uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi.
3) Valmiin piirakan voi koristella haluamillaan hedelmillä tai marjoilla.

Jälkiruuan jälkiruuaksi tarjoiltiin vielä mämmiä sitä ennen kokeilemattomille henkilöille. Olin melko varma, että yhden lusikallisen jälkeen syöjällä "ei olisi enää nälkä", mutta yllättäen mämmi olikin kuulemma todella hyvää ja maukasta, ja kuppi rapsittiin pohjia myöten tyhjäksi. (Sen jälkeen kyllä vähän pieretti, molempia.) Hyvää pääsiäistä vain kaikille!

Virvon varvon tuoreeks terveeks!

2009-04-05T14:55:00.000+03:00

"Annatko munan vai kanan?"

Vaikka se oikea virpomispäivä onkin vasta ensi lauantaina, täällä etelässä ei jakseta oottaa siihen asti vaan virvotaan jo palmusunnuntaina. Koska meidän kerrostalomme alaovesta pääsee sisälle vain ovikoodilla, heräsin aamulla puoli yhdeksältä pönkäämään alaoven auki niin että trullit pääsisivät rappukäytävään.

Ainakin Himangalla trullien kanssa pitää olla skarppina, koska ensimmäisethän tulevat heti aamulla yhdeksän jälkeen, kun on ensin käyty virpomassa kaupassa, jos sieltä vaikka saisi munia. (Tavallisilta ovilta ei yleensä saa, mutta Joensuulta saattaa saada jos on hyvin pukeutunut.) Odottelin koko aamun nenä kiinni ikkunassa ja kuulostelin ääniä rappukäytävästä. Kävin tarkistamassa alaoven kolme kertaa ja pönkäämässä sen uudestaan auki, jos joku oli sulkenut sen.

Lopulta vasta puolen päivän aikoihin kuului rappukäytävästä pienten saappaiden ääniä. En malttanut odottaa että trullit soittaisivat ovikelloa vaan huusin ovelta että "Tulukaa tänneki virpohon!". Trulleja oli neljä, ja ne olivat oikein hyviä! Hervannassa asuessani minulla ei ikinä käynyt niin hyviä trulleja (siellä oli vain paskahousuhopparitrulleja). Kaikilla oli mekot ja esiliinat ja huivit, oli maalatut pisamat ja punaiset posket ja kunnollinen kimppu virpomisoksia. Ne olivat jopa askarrelleet pääsiäiskortteja samalla lailla kuin minä ja sisko pienenä (ettei oksia kuluisi niin paljon ja voisi virpoa useammassa paikassa). Kortin takana luki "Hyvää pääsiäistä! Glad påsk!" Trullit olivat niin hyviä ja tajusivat vielä lisätä virpomislorun loppuun "Annakko munan vai kanan?", että niille piti antaa kaikille kourallinen makiaisia.

Juuri kun hyvät trullit olivat lähteneet, muistin että minulla oli kamera laukaisuvalmiina odottamassa eteisen pöydällä, mutta olin niin innoissani etten muistanut ottaa trulleista kuvaa! Onneksi sain napattua myöhemmin kuvan toisista ohi kulkevista trulleista kun käväisin pihalla. Kutsuin ne meille virpomaan Felixin, koska sitä ei oltu ikinä ennen vielä virvottu (paitsi minä ja Eija virvottiin viime viikolla mutta se oli vain harjoitus).

Oikeita kunnollisia pääsiäistrulleja.

Viime viikolla kylvämäni rairuoho rehottaa jo aika komeasti. Kaivoin pääsiäis- ja joululaatikkoni pohjalta vuoden huonossa asennossa maanneet kierosilmäiset piipunrassitiput ja laitoin ne ruohon päälle istumaan. Muutaman tipun perskarvat olivat vuoden aikana litistyneet neliön muotoisiksi, mutta sehän tekee niistä vain jotenkin aidomman oloisia. Juuri kaupan hyllyltä ostetut virheettömät pääsiäistiput ovat jotenkin niin steriilejä. Oikea katu-uskottava pääsiäistipu on kulkeutunut vähintään kerran uteliaan kissan ruuansulatusjärjestelmästä läpi.

Lapsena pääsiäislauantai eli virpomis- ja kokkopäivä oli melkein yhtä suuri juttu kuin jouluaatto. Aamulla herättiin aikaisin valitsemaan mummun vanhoja hameita, huiveja ja esiliinoja. Pisamat ja punaposket maalattiin tarkasti ja jännitti. Etsittiin tarpeeksi suuria kahvipannuja tai koreja. Yleensä kierrokselle pääsivät mukaan värikkäät tuohikorit. Vitsoja piti olla paljon, ja lisäksi pääsiäiskortteja, etteivät vitsat kuluisi heti loppuun. Niitä annettiin vain hyviin paikkoihin, sellaisiin joista sai pääsiäismunia tai jotain muuta erityisen hyvää. Ärsyttävintä oli, jos jossain ei oltu osattu varautua trulleihin ja sai vain omenan. Se täytti kerralla puoli koria, ja sitten piti lähteä kotiin tyhjentämään. Kerran yksi mummu sanoi meille että "täällä on käyty jo!", aivan kuin se olisi jokin selitys siihen ettei trulleille ollut antaa mitään. Kyllä trulleille pitää olla kunnon makiaispussivarasto eteisen naulakossa. Trullikierroksen jälkeen koko saalis levitettiin lattialle, järjesteltiin värien ja koon perusteella ja vaihdettiin siskon kanssa ne, joista toinen tykkäsi ja toinen ei.

Trullin saappaiden ääni vasta sulaneella, soran peittämällä pyörätiellä on ensimmäisiä varmoja kevään merkkejä. Silloin aurinko paistaa jo vähän paremmasta kulmasta ja keväältä kuulostavat linnut laulavat puskissa. Tämä on yksi parhaista vuodenajoista, koska kevät on juuri vasta tulollaan ja koko kesä on vielä edessä. Pitkän ja pimeän talven jälkeen mikään ei haise paremmalta kuin sulavien lumikinosten alta paljastuva koiranpaska!

Banaaninäkkileipäkorvakorut

2009-03-29T14:38:00.000+03:00

Tänä viikonloppuna meillä oli talo täynnä vieraita. Rakasisko tuli kylään jo torstai-iltana Sinisen Lihavan kanssa. Sininen oli ensi kertaa junamatkalla ja sitä tietysti jännitti, mutta onneksi sisko ja Sininen saivat paikan lasten leikkivaunusta, jossa viiden tunnin matka oli kuulemma sujunut aivan rattoisasti.

Torstai-iltana kävimme hakemassa pajunkissoja. Se oli varmaan ensimmäinen kerta vuosikausiin, kun kävimme siskoni kanssa yhteisellä pajunkissanhakureissulla. Nyt se olikin paljon helpompaa kuin pienenä, koska jaksoimme taivuttaa puskia niin että saimme parhaat ja muhevimmat pajunkissat yläoksista. Kotiin tullessamme virvoimme pöllämystyneen meksikolaisen. Taisi olla ensimmäinen kerta kun se virvottiin.

Kävimme myös läpi talven aikana kokoamani askarteluarsenaalin, ja muovailimme cernit-vahasta. Rakasisko muovaili hienon pikkulinnun ja mustekalan. Minä tein ensin rumia (mustekalan muotoisia) kukkia ja mietin sen jälkeen, mitä muovailisin seuraavaksi. Rakasisko osoitti vaaleankeltaista vahamöykkyä ja ehdotti, että tee tuosta vaikka banaani. Tämän idean ansiosta syntyivät nämä aivan upeat ja ainutlaatuiset banaaninäkkileipäkorvakorut. Kenelläkään muulla ei varmasti ole samanlaisia! Eikä varmaan kovin monella muulla ole tapana syödä banaaninäkkileipää, kuin Rakasiskolla.

Viikonlopuksi meille tuli kylään myös hiekkalaatikolta asti tuttu lapsuudenystäväni. Hänen kanssaan koristelimme pääsiäisoksia, ja niistä tulikin komeita. Myös Sininen Lihava oli onnellinen tavatessaan vihdoinkin tähän mennessä vain virtuaalimaailman kautta tuntemansa verkostokaverinsa.

Yhtenä aamuna Sininen Lihava raahasi kirjapinon tietokonetuolille ja valtasi multimediakeskuksen. Pitihän sen hoitaa verkostojaan ja päivittää Facebookia. Se löysi koneelta myös todella mielenkiintoisen pelin ja datasi sillä melkein koko aamupäivän. Sininen istui kirjapinon päällä keskittyneenä ja silmiään räpäyttämättä. Sinä aikana ei kenelläkään muulla ollut asiaa tietokoneelle.

Helmiaskartelua

2009-03-15T20:58:00.000+02:00

Pikkusiskollani on sitten mukava harrastus. Hänellä on laatikollinen ihania erivärisiä helmiä, kiviä, strasseja ja palleroita, joista voi askarrella koruja ja sambapukuja. Kadehdin siskoni aarrelaatikkoa vuosikaudet ennen kuin tajusin, että voin ihan hyvin käydä itsekin ostamassa askartelukaupasta oman helmiarsenaalin ja ruveta askartelemaan.

Nyt olen käynyt muutaman kerran Sinooperissa ja Askarellissa ja kerännyt ihan mukavan kokoelman erilaisia helmiä, kiviä, rautalankoja, kiinnikkeitä ja pihtejä. Sormeni syyhysivät jo aika kauan helmilaatikolle, mutta vasta tänään ehdin tehdä ensimmäiset askarteluni. Se oli sitten mukavaa ja stressinvastaista hommaa! Olisin istunut siinä sängyn reunalla vaikka koko päivän jalat ristissä pujottamassa helmiä rautalankaan. Tätä pitää selvästi tehdä useammin, koska se oli niin mukavaa.

Tein tämmöisen hienon korusarjan, jonka nimi on "Metsän henki". Sarjaan kuuluu korvikset, sormus ja käsikoru, jossa on ihana haltialehtilukko. Myöhemmin ajattelin tehdä myös kaulakorun, mutta siihen minulla ei vielä ollut ketjua.

Kanaa valkoviinikastikkeessa

2009-03-15T20:16:00.000+02:00

Yhtenä iltana teimme ruuaksi oikein tämmöistä Herrojen Herkkua. Kuulostaa kovin hienostuneelta ja kalliilta, mutta loppujen lopuksi ei tullut kamalan kalliiksi ja tästä söi kaksi henkeä kahtena päivänä. Valkoviiniksi ostimme pienen 2,5 dl pullon kuivaa Gato Negroa, josta meni vain puolet, joten jäi vielä toiseen satsiin jonain muuna päivänä.

Valkoviinikana

1 paketti maustamattomia kanan rintafileitä (3-4 kpl)
loraus oliiviöljyä
1 tl suolaa
mustapippuria ja pippurisekoitusta maun mukaan
3 valkosipulin kynttä
2 rkl vehnäjauhoja
1-2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl vettä
1/2 kanaliemikuutiota
2 rkl voita

1) Laita heti aluksi riisinkeitto-ohjeen mukainen määrä vettä kiehumaan. Näin riisi valmistuu suunnilleen samaan aikaan kuin muu ruoka. Jasmiiniriisi käy hyvin tämän ruuan kaveriksi.

2) Paista kanan rintafileet paistinpannulla oliiviöljyssä molemmin puolin juuri ja juuri kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Ota kanat pannulta syrjään lautaselle.

3) Paista pannulle jääneessä öljyssä pienityt valkosipulin kynnet ruskehtaviksi. (Vain pari minuuttia, etteivät kuivetu!)

4) Lisää vehnäjauhot öljy-valkosipuli -seokseen ja sekoittele tasaiseksi. Lisää 1 dl vettä ja puolikas knorrin kanaliemikuutio sekä 1-2 dl valkoviiniä. Sekoittele koko ajan, kunnes kastike sakenee. Lisää vielä pari voinokaretta ja sekoita.

5) Laita kanan palat takaisin pannulle kastikkeen sekaan ja kääntele. Paista vielä hetki, että kanat maustuvat kastikkeessa.

Tästä tuli kyllä aivan ravintolaillallisen veroinen annos. Päältä ei puuttunut kuin persiljatukko, ja hinnaksi olisi voinut laittaa kevyesti vaikka 38,60 €!

Piirtelyä

2009-03-08T19:54:00.000+02:00

Sain pari vuotta sitten joululahjaksi tietokoneeseen liitettävän piirustusalustan. Pikkusiskollani oli sellainen, ja olin toivonut samanlaista itselleni kauan aikaa, mutta sille ei sitten löytynytkään tilaa yksiöni ruokapöydän reunalta, ja lisäksi minulla oli aina olevinaan niin kiire, ettei koskaan ollut aikaa oikein edes kunnolla kokeilla koko alustaa. Tänään kaivoin sen lopulta kaapista pölyttymästä ja aloin opetella piirtämään sillä.

Yleensä en tykkää piirtämisestä, koska siitä tulee niin helposti pahalle päälle. Tulee virheitä ja piirros menee pilalle ja suututtaa. Piirustusalustassa on se hyvä puoli, että virheet voi poistaa nappia painamalla sitä mukaa kun niitä tulee. (Olisipa oikeassa elämässäkin olemassa tämmöinen nappi josta voisi painaa aina kun tulee tehtyä jotain ääliömäistä!)

Yritin piirtää myös ihmisiä, mutta niistä tuli semmoisia pääjalkaisia koipeliineja, etten viitsinyt laittaa niitä tänne ihmisten naurettavaksi. Puita sen sijaan oli helppo piirtää, koska ne vain seisovat jäykkänä paikallaan eikä niitä tarvitse asetella mihinkään ihmismäisiin asentoihin.

Nyt tekisi mieli ostaa kirjakaupan alennusmyynnissä hypistelemäni mangakuvien piirtämisopas. Semmoisia isosilmäisiä, suikaletukkaisia mangaolentoja voisi olla mukavampi piirtää kuin oikeita ihmisiä, kun ei niistä tarvitsisi aivan ihmisen näköisiä tullakaan.

Kuumaisema.

Puumaisema.

Suklaakeksit

2009-03-07T19:52:00.000+02:00

Tänään meidän teki mieli jotain hyvää, ja päätimme kokeilla jo kauan unohduksissa ollutta itse kehittelemäämme suklaakeksiohjetta. Meillä oli tapana tehdä näitä Felixin kanssa silloin kun asuimme Querétarossa Felipe Angelesilla, ja niitä on käytetty myös irtopisteiden keräämiseen anopilta. Toimivat mainiosti. Huono puoli on, etteivät säily kauan ilman lukollista säilytysrasiaa.

Suklaakeksit:

200 g voita
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
ripaus vaniljasokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 (tai vajaa) tumma suklaalevy

Murenna suklaa veitsellä paloiksi, sekoita ainekset sähkövatkaimella ja jaa taikina pieniksi nokareiksi pellille. Paista noin 10 minuuttia 200 asteessa. Suklaaksi käy esimerkiksi Pandan hurmaava tummasuklaalevy, siitä tulee aika sopivasti.

PS. Jos paistat näitä keksejä meksikolaisella kaasu-uunilla, varaudu istumaan uunin vieressä keittiönjakkaralla pää punaisena noin kaksi tuntia.

Lapsuuden Metsä

2009-03-05T14:18:00.000+02:00

Olen aina pitänyt metsistä. Jos en aina välillä pääse metsään kuljeskelemaan, tulen hulluksi. Metsässä leijuu puhdas ja vihreä tuoksu, ja valo taittuu hienosti siivilöityessään puiden oksien lävitse. Parhaita ovat metsät, joissa on isoja ja vanhoja puita, joiden kaarnasta roikkuu naavatukkoja. Mutta mikään metsä ei ole yhtä hyvä kuin oma Lapsuuden Metsä. Siellä aika pysähtyy ja ahdistavat asiat lakkaavat olemasta.

Lapsuuden Metsässä puiden latvoista kuuluu tuulen huminaa ja lintujen ääniä. Iltahämärässä pienet, hyväntahtoiset olennot kurkkivat uteliaina kivien ja sammalmättäiden takaa. Talviyönä jääkiteet kimaltelevat puiden oksissa pieninä timantteina ja hengitysilma nousee valkoisina kiehkuroina pakkasilmaan. Lapsuuden Metsästä johtaa salattuja polkuja vuorien taakse, valtamerten rantaan ja kummallisten olentojen kansoittamiin kaupunkeihin. Näitä polkuja kuitenkin vartioidaan tarkasti, eikä kenen tahansa anneta niitä löytää.

Yksi tämänhetkisistä suosikkilauluistani on Indican Lapsuuden metsä:

Lapsuuden metsä

Silmät kiinni, tyhjä mieli yksin humisee
Ajatukset orvot eksyneenä harhailee
Missä linna menneisyyden, metsä lapsuuden?
Koitan huutaa kadonneille heitä kuule en
Kerran oli niityt joilla keijut karkeloi
illan tullen uupuneena mukaan mennä voi
Siellä lauloi satakielet, pajupillit soi
Tiesin tarkan reitin, kuinka sinne päästä voi

Taa jäivät mansikkamaat ja ruostuneet haat
kun ratsuni lensi ylitse soiden vettyneen maan
Löi kaviot ilmaa laukatessaan
Voi kuinka kultaisen laakson löytäisin taas
kai vielä on paikka minulle keskellä vehreyden
niin vapaa on lapsi laitumellaan

Suossa ratsu makaa, yli lennä enää ei
Harmaat päivät huolineen kai siivet siltä vei
Käännyn, märin jaloin joudun kotiin palaamaan
Kaukana, niin kaukana tuo lapsuuteni maa
Kuinka juosta uskaltaisin yli vettyneen suon
kun ratsunikin sinne vajoo hiljalleen
Enää jaksa uskoa en, että unelmat
jalat väsyneet yli soiden kantavat

Taa jäivät mansikkamaat ja ruostuneet haat
kun ratsuni lensi ylitse soiden vettyneen maan
Löi kaviot ilmaa laukatessaan
Voi kuinka kultaisen laakson löytäisin taas
kai vielä on paikka minulle keskellä vehreyden
niin vapaa on lapsi laitumellaan

Laukkaa, laukkaa, laukkaa ratsuni
näytä linna, vie mut ylitse pimeän kuilun
takaisin lapsuuden metsään juokse
Laukkaa, laukkaa, laukkaa ratsuni
lennä, hyppää rotkon ylitse
Löydä jälleen tuttu polkusi tuo

Taa jäivät mansikkamaat ja ruostuneet haat
kun ratsuni lensi ylitse soiden vettyneen maan
Löi kaviot ilmaa laukatessaan
Voi kuinka kultaisen laakson löytäisin taas
kai vielä on paikka minulle keskellä vehreyden
niin vapaa on lapsi laitumellaan

-Indica-

Nämä sekä muita sanoituksia: www.indica.fi

Tsillailuviikko Parhaan Pikkuveikan kanssa

2009-03-02T18:38:00.000+02:00

Vietin juuri ehkä tähän mennessä mukavimman hiihtolomaviikkoni ikinä. Olin koko viikon Himangalla Parhaan Pikkuveikkani Riston kanssa ulkoilemassa ja tsillaamassa.

Viikon aikana ehdimme tehdä vaikka mitä mukavaa. Kävimme hiihtoretkillä, mähkimme lumihangessa ja pelasimme Aku Ankka -peliä ja Inkan Aarretta. Leikimme Kajaanin Rakasiskon ihanan uuden Miiru-kissan kanssa ja kävelytimme hieman mustasukkaista koiraa kylällä. Vierailimme myös Kokkolan Rakasiskolla yökylässä ja pidimme pyjamabileet. Muuten bileet olivat todella hyvät, mutta erästä "pölyallergikkoa" vähän niistätytti.

Parasta oli lumihangessa mähkiminen. En ole mähkinyt niin hyvin varmasti kahteenkymmeneen vuoteen! Jos ette muista lapsuudestanne, miten mahtavalta tuntuu heittäytyä pää edellä vasta kolattuun lumikasaan, kannattaa kokeilla! Reippaan lumihangessamähkimistuokion jälkeen rapistelimme villasukan varsista isoja lumikalkkareita vessanpönttöön, ja kyllä molempia nauratti.

Valokuvausretkillä Paras Pikkuveikka toimi kamera-assistenttina. Se on tärkeä homma. Hyvän assistentin ansiosta saimmekin tosi hyviä talvikuvia yksityiskohdista, joita ei yleensä huomaa, jos kävelee liian nopeasti. Tässä kuvien parhaimmistoa:

Himankalainen talvimaisema.

Lumikiteitä postilaatikon reunalla.

Tästä pääsee varmasti Lapsuuden Metsään.

Kamera-assistentti kuvausreissulla.

Vanhassa kelopuussa oli tikka naputtelemassa reikiä puuhun.

Pieniä somia käpyjä, oravien herkkupaloja.

Värikäs marjapiirakka

2009-02-16T17:17:00.001+02:00

Sunnuntaiaamuna löysin jääkaapista kaksi purkkia huolestuttavan pian vanhenevaa kermaviiliä, jotka olin ostanut hourepäissäni joskus töiden jälkeen, koska plussa-asiakkaana säästin ilmeisesti viisi senttiä ostamalla kaksi purkkia kerralla. Enkä edes käytä ikinä kermaviiliä mihinkään! Älytöntä. Juuri tämän vuoksi ei pitäisi mennä ruokakauppaan nälkäisenä ja suoraan töistä.

Pakkohan se oli johonkin käyttää, joten etsin äitiltä kopioimieni reseptien joukosta ensimmäisen, johon tulee kermaviiliä. Ja leivoin sitten kevään kunniaksi värikkään marjapiirakan. Tässä ohje:

Marjapiirakka

150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl kermaviiliä
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
0,5 l marjoja

1) Sekoita voi ja sokeri.
2) Lisää kaikki muu.
3) Paista pohjaa noin 10 min 200 asteessa.
4) Sekoita päällisen aineet keskenään ja lisää piirakkaan.
5) Paista päällyksineen päivineen vielä noin 10 min.

Tämä on tosi helppo ja nopea. Kannattaa ehkä paistaa vielä vähän kauemmin kuin ohjeessa käsketään, koska tästä tuli ehkä vähän semmoinen lörö. Ihan hyvä kuitenkin ensimmäiseksi yritykseksi. Marjoja voi laittaa minkälaisia haluaa. Minä pistin yhden pussillisen pakastevadelmia ja toisen mustikoita.

Ruuneperin muhuvinssit

2009-02-16T16:45:00.000+02:00

Tämä juttu tulee nyt vähän myöhässä, koska Ruuneperin päivä meni jo aikaa sitten. Niitä torttuja piti kuitenkin tehdä eksoottisuutensa vuoksi. Meksikossa ei nimittäin ole Ruuneperiä. Päätin vähän luistaa ohjeesta punssin puutteessa ja tein näitä soveltamalla Valion sivuilta löytyvää muffinssiohjetta. (Tai siis muhuvinssi, anteeksi!)

Ruuneperin muhuvinssit

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
1/2 dl kauraleseitä
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulaa margariinia
1 prk (150 g) creme fraîchea
1 dl vadelmahilloa
+ omenamehua kostutukseen (jos ei ole punssia)

Päällyste:

vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
pari ruokalusikallista vettä (sopivasti)

1) Vaahdota munat ja sokerit.
2) Totea, että fariinisokeri on jähmettynyt murikaksi pussin sisälle. Yritä murentaa se hakkaamalla pussia vasaralla lattiaa vasten. Kiroile vähän ja säikäytä poikaystäväsi.
2) Käy ostamassa kaupasta uusi pussillinen tuoretta fariinisokeria.
3) Nyt vaahdota ne hiivatin munat ja sokerit!
4) Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon.
5) Sekoita keskenään sula margariini, creme fraîche ja vadelmahillo. Lisää nämä taikinaan.
6) Jaa paperivuokiin. Tästä tulee noin 20 tavallista pikkuvuokaa.
7) Paista 175 asteessa 35 minuuttia.
8) Kostuta jäähtyneet muhuvinssit omenamehulla ja laita keskelle hillosilmä.
9) Sekoita tomusokeri ja vesi tahakseksi ja koristele muhuvinssit ympyröimällä hillosilmä tahaksella. (Tämä on aika v***umaista hommaa, voi joutua säikäyttämään poikakaverin vielä uudestaan.)

Loppujen lopuksi muhuvinsseista tuli oikein hyviä ja komeita, kuten kuvasta näkyy. Neuvoksi tuleville sukupolville haluaisin vielä muistuttaa, että kannattaa kääriä se fariinisokeri aika ilmatiiviisti seuraavaa Ruuneperin päivää varten.

Hän oli myös maailman kaunein

2009-02-08T11:00:00.000+02:00

Tänään on pienemmän Rakasiskoni synttärit. Kaksikymmentä vuotta sitten odotimme isomman Rakasiskon ja isin kanssa jännittyneinä, että äiti toisi pienen käärön sairaalasta kotiin. Muistan, että isi vuoli meille keittiössä pieniä puuveneitä ja isompi (vaikkakin silloin vielä aika pieni) Rakasisko kiipeili kärsimättömänä tuolilla pää alaspäin, mehiläissukkahousut vilkkuen ja hame korvissa.

Rakasisko oli aluksi ihana, pieni ja hyvänhajuinen nyytti, jota pelotti pitää sylissä ettei se vain mene rikki. Jos otettiin valokuva nyytti sylissä, piti istua sohvalla jäykkänä ja jännittyneenä siihen asti, että kuva saatiin otettua. Vasta sitten saattoi taas hengittää.

Joskus äiti laittoi Rakasiskolle hiuksiin pienen rusetin. Rakasisko oli silloin vielä niin uusi, että hiuksia sillä ei ollut juuri ollenkaan, mutta rusetti piti olla. Kerran kirjoitin kiiltokuvakirjaani runon Rakasiskosta. Enää en muista runosta muuta kuin että se päättyi sanoihin "hän oli myös maailman kaunein".

Rakasiskolla oli ihana samettinen loviisanmekko, jossa oli prinsessan kaulukset ja koristeneula. Joskus vieläkin kuvittelen, että Rakasiskoni mahtuu joko loviisanmekkoon tai sitten siihen kukkaiseen, johon kuului neidin hattu. On vaikea uskoa, että pienestä Rakasiskosta on kasvanut aikuinen.

Pienenä Rakasiskolla oli aina jokin tärkeä eläin, joka otettiin mukaan joka paikkaan. Ensin oli Harmakisu, sitten Simba ja sen jälkeen ainakin Keltainen Ankka. Nykyään Rakasisko tykkää pöllöistä, koirista ja kissoista. Pöllöt ovat niin sopivia, ja Rakasiskon pöllökokoelma kasvaakin koko ajan hyvää vauhtia. Maailmalla matkustaessa tulee monesti vastaan niin hyviä ja sopivia pöllöjä, että tekisi mieli viedä ne kaikki Rakasiskolle lahjaksi, jos sillä vain olisi syntymäpäiviä ja jouluja tarpeeksi usein.

Yksi parhaista asioista Rakasiskossa on sen nauru. Sitä tulee usein, paljon, kunnolla ja runsaasti kerralla. Se kuuluu kauas ja tarttuu hyvin. Voi että haluaisin oppia nauramaan samallalailla kuin Rakasisko! Rakasiskosta on paljon valokuvia, joissa sen hymy yltää korviin asti.

Rakasisko on hyvin luova ja kekseliäs. Jo pienenä hän harrasti "ponien piirtämistä, LLLLlläpi!". Sen jälkeen hänen on muun muassa nähty onkivan kaloja pesuvadista parempien kalavesien puutteessa. Rakasisko myös tietää, mitä tahtoo, ja keksii keinot saada sen. Hädin tuskin nyytistä kuoriuduttuaan ja puhumaan opittuaan hän vaati päästä pulkkamäen sijasta laskettelurinteeseen, koska muutkin menivät. Pulkkamäki on vauvoja varten! Hetken kuluttua Rakasisko jo laskikin mäkeä turkislakin häntä suorana kuin olisi syntynyt sukset jalassa.

Odotan jo kovasti hiihtoloman alkamista ja Rakasiskojen näkemistä. Sekä Rakasiskon uuden Miiru-kissan näkemistä!

Rakasiskot ovat parasta, mitä on.

Ysärihuone!!!

2009-02-07T10:56:00.000+02:00

Syksyllä eräs kaverini vei minut tutustumaan liikuntakeskus Elixialle. Ennakkoluulojeni perusteella Elixia kuuluu maailman kamalimpiin perseentrimmaushelvetteihin, joissa Barbien näköiset ruskettuneet mallit käyvät vastenmielisen nimisissä jumpissa kuten "bodypumpissa" ja "sweatissa".

Kaverini vei minut ChiBall-tunnille, johon jäinkin myöhemmin koukkuun. Ennen tuntia kokeilimme kuntosalia ja juoksumattoa, ja tunnin lopuksi Elixian esittelijä yritti ympäripuhua minut yli 70 euroa kuukaudessa maksavaan jäsenyyteen. Kaikkia ennakkoluulojani vastaan olisin halunnut ottaa jäsenyyden, jos se vain ei olisi ollut niin kamalan kallis.

Viime viikon perjantaina kolahti postiluukusta sisään vastustamaton tarjous. Elixialle sai kokeilujäsenyyden kahdeksi kuukaudeksi 19 eurolla/kuukausi. Päätin tarttua tilaisuuteen ja kokeilla Barbien näköisen ruskettuneen mallin elämää kahden kuukauden ajan.

Aluksi tarkoitus oli käydä vain sunnuntaisin pidettävällä ChiBall-tunnilla, mutta tietysti tilaisuudesta täytyy nyt ottaa kaikki ilo irti, ja päätin kokeilla kaikkia mahdollisia houkutuksia mitä perseentrimmaushelvetillä on tarjottavanaan. Viime viikolla kävin pumppaamassa bodyani kuntosalilla ja trimmaamassa persettäni pilateksessa.

Kun puin arkivaatteita takaisin trimmatun bodyni päälle, huomasin pukuhuoneen nurkassa sinisenä hehkuvan kopin, jonka sisältä kuului paratiisimusiikkia. Siellä oli kolikoilla toimiva solarium. Tietysti jokaisen katu-uskottavan perseentrimmausbarbien viikkorutiineihin kuuluu maata puoli tuntia ruskettavassa ruumisarkussa! Varasin siis itselleni ajan seuraavalle päivälle.

En uskaltanut maata siinä puhisevassa laatikossa kuin kuusi minuuttia, ja jo senkin jälkeen kaamoksenkalpeaa naamaani kirveli kuin olisin ollut päivän aurinkorannalla. Kokemus oli kuitenkin positiivinen, sillä ruumisarkussa oli lämmintä ja mukavaa, ja korvan juuressa olevasta kaiuttimesta kuului rentouttavaa keijujen viserrystä. Taisin kuitenkin maata koko kuusi minuuttiani arkussa jäykkänä kuin talikko, koska pelkäsin että kiikkerät silmämunansuojukseni putoavat pois naamalta ja silmäni paahtuvat rusinoiksi.

Paras kokemukseni Elixialla tähän mennessä on kuitenkin Cardio Zone eli vähän kuvaavammin ysärihuone. Pimeässä huoneessa on juoksumattoja ja kuntopyöriä, ja kovaäänisistä kuuluu ysärimusiikkia kuin yläasteen diskossa. (Tai mistä minä oikeastaan tiedän, miltä yläasteen diskossa kuulosti, kun en ikinä yläasteella käynyt diskossa.) Huone on varmasti jyrkästi mielipiteitä jakava. Minusta se on aivan mahtava keksintö! Juostessa tekisi mieli heilutella käsiä musiikin tahdissa ja ottaa muutama tanssiliike. Olen käynyt siellä jo kahtena päivänä töiden jälkeen juoksemassa ysäripaskan tahdittamana. Sieltä ei meinaisi ollenkaan malttaa lähteä pois! Paikka on jotenkin niin koominen, että tekisi mieli nauraa ääneen siellä juostessaan. Toimii minulle. :D

Tiedän kyllä, että tässä yritetään nyt vain jymäyttää yksinkertaista käyttämällä samaa taktiikkaa kuin huumediileri tarjotessaan ensimmäisen satsin ilmaiseksi. Saa nähdä, onnistuuko perseentrimmaushelvetti tavoitteessaan koukuttaa minut ruskettuneen Barbien elämään näiden kahden kuukauden aikana. Vielä olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että tilanne on täysin hallinnassa ja pystyn maaliskuun jälkeen taas jatkamaan normaalia elämää.

Hajupallojumppa

2009-02-01T19:48:00.000+02:00

Tähän asti inhosin kaikkia liikuntamuotoja, joihin liittyy jollain tavalla pallo. Erityisesti pesäpalloa, potkupalloa ja lentopalloa. Nyt löytyi kuitenkin ensimmäinen mukava palloilulaji, nimittäin hajupallojumppa, myös niin kutsuttu ChiBall (tai näin meillä päin "ChillBall"). Se on maailman parasta tsillausta.

ChiBallissa jumpataan eriväristen, hyvänhajuisten jumppapallojen kanssa. Liikkeet ovat peräisin joogasta, pilateksesta ja taijista. Taustalla kuuluu yleensä jonkinlaista mukavaa "keijumusiikkia" ja liikkeiden nimetkin ovat kivoja ja erikoisia, kuten esimerkiksi "kauhoo vettä". Tunnin alussa pallo on aika pullea, mutta siitä päästetään vähitellen ilmaa pois, ja lopuksi löppölörppänää palloa käytetään tyynynä pään alla loppurentoutuksessa.

Eriväriset pallot vaikuttavat jumppaajaan eri tavoilla. Toiset rentouttavat ja rauhoittavat, toisista taas saa pirteyttä ja energiaa. Uskomatonta kyllä, hyvänhajuinen pehmopallo kädessä hyppeleminen tosiaan auttaa kaikkiin vaivoihin. Sillä lähtee päänkipu, kankea selkä ja jopa monille meistä tuttu vitutukseksi kutsuttu mielentila. Kerran menin tunnille todella pahalla päällä ja nakkasin tullessani kengät pitkin seiniä ja laukun vihaisesti penkille. Siinä tilassa normaalista urheilusta olisi tullut vain vielä pahemmalle tuulelle, mutta tunnin jälkeen olin kuin eri ihminen.

Pinaattilasagne

2009-01-18T19:06:00.000+02:00

Tänään meillä tehtiin pinaattilasagnea omasta päästä. Siitä tuli aivan käsittämättömän hyvää! Hyvä ruoka, parempi mieli. Tässä ohje:

Pinaattilasagne:

10-12 lasagnelevyä
300 g pinaattia
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 sipuli
200 g fetajuustoa
basilikaa
oreganoa

Juustokastike:

3-4 rkl margariinia
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
1,5 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

1) Tee ensin juustokastike. Margariini sulatetaan kattilassa ja siihen sekoitetaan jauhot. Kaadetaan sekaan osa maidosta, vispataan koko ajan että sekoittuu hyvin. Lisätään loput maidosta ja sekoitetaan vispilällä koko ajan, kunnes kastike kuumenee, kiehuu hetken ja paksuuntuu. Lopuksi lisätään juustoraaste sekä mausteeksi suolaa ja mustapippuria.

2) Pinaatiksi käy muhennettu pakastepinaatti, tähän ohjeeseen menee sitä kaksi pussia. Sulatetaan pinaatti mikrossa ja pienitään kirsikkatomaatit ja sipuli.

3) Kasataan lasagne 3-4 kerrokseksi. Levyjen väliin asetellaan sopivasti fetajuuston paloja, tomaattia, sipulia ja pinaattia sekä juustokastiketta. Kerrosten väliin voi laittaa myös mausteeksi oreganoa ja basilikaa maun mukaan.

4) Päällimmäiseksi kerrokseksi tulee vielä loraus juustokastiketta. Lisäksi lasagnen voi koristeella täytteillä.

5) Paistetaan uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Valmiin lasagnen päälle ripotellaan parmesaanijuustoa.

"Parsakaali se vasta pahalle maistuuki"

2009-01-17T22:28:00.000+02:00

Tätä mieltä on ainakin pikku rakasiskoni. Päätin kuitenkin antaa parsakaalille mahdollisuuden. Kokeilimme uutta reseptiä koska kirjassa oli niin hyvän näköinen kuva (vaikka parsakaalia olikin). Eikä se maistunukkaan pahalle. Tässä ohjeet jos haluat kokeilla:

Tagliatelle tuorejuustoparsakaalikastikkeessa

500 g parsakaalia
6 dl kasvislientä
1 sipuli
1 rkl voita
300 g tagliatelle-pastaa
suolaa
100 g yrttituorejuustoa
50 g parmesaanijuustoa
pippuria

1) Parsakaali pestään ja kukkaosat irrotellaan pieniksi paloiksi. Varret paloitellaan pieniksi kuutioiksi eri astiaan. Kukkaosia keitetään 4 minuuttia kasvisliemessä, liemi kaadetaan sihvilän läpi erilleen.

2) Sipuli pilkotaan pieniksi paloiksi ja paistetaan pannulla keitettyjen kukkaosien kanssa, voissa. Paistetaan noin 8 minuuttia.

3) Pilkotut parsakaalin varret muhennetaan tehosekoittimella vihreäksi mönjäksi. Siihen sekoitetaan tuorejuusto ja 30 g parmesaania. Myös edam käy, jos ei halua hienostella parmesaanilla.

4) Sekoitetaan vihreä parsakaalijuustomönjä pannulla paistettuun sipuliin ja kukkaosiin. Annetaan muhia pienellä lämmöllä vielä muutama minuutti, kunnes tulee hyvän näköistä. Lopuksi maustetaan suolalla ja pippurilla. Tarjoillaan parmesaanijauheella höystettynä.

5) Kannattaa keittää nauhapasta sillä aikaa, kun kastike muhii, niin ovat valmiita samaan aikaan.

Tästä tuli oikein hyvää, suosittelen lämpimästi myös nirsolle rakasiskolleni :D. Uskoisko äiti että tein aivan ihte näin viheriää ruokaa?

Porkkanakakkua

2009-01-11T21:26:00.000+02:00

Aloitetaan nyt tämä blogi samalla tavalla kuin laihduttajan uudenvuoden lupaus. Heti kymmenen kilometrin lenkille kahdesti päivässä! Sormet syyhyävät kirjoittamaan uuteen tuoreena kimaltelevaan blogiin.

Tässä tulee ohje helppoon ja hyvään porkkanakakkuun. Kiitokset äidille ohjeesta!

Porkkanakakku:

3 munaa
2 dl sokeria
175 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
6 dl porkkanaraastetta

1) Vaahdota munat ja sokeri.
2) Kaada sulatettu ja jäähtynyt voi taikinaan.
3) Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita vatkaimella.
4) Lisää vielä porkkanaraaste ja sekoita.

Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuorrutus:

60 g voita
100 g sulatejuustoa
3½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita vatkaimella yhteen ja päällystä vähän jäähtynyt porkkanakakku. Ei siis kuumaan eikä kylmään vaan sopivaksi jäähtyneeseen. Päälle voi laittaa pähkinärouhetta tai koristehipuja. Jos tehdä tästä oikein hyvän, kannattaa laittaa päällystettä puoli toista kertainen määrä. Ohjeesta tulee iso uunipellillinen kakkua.

Nyt pannaan piste kärvistelylle!

2009-01-11T20:54:00.001+02:00

Melkein kaikilla on nykyään blogi. Sain viime syksynä inspiraation kutoa kaulahuivin ja päädyin selaamaan neuleblogeja. Olisin halunnut itsellenikin oman blogin heti, mutta en keksinyt mitä sinne oikein kuuluisi kirjoittaa.

Neuleblogi ei käy, koska en osaa kutoa kuin suoraa kaulahuivia tai kaventaa pyöröpuikoilla tehdyn putken pipoksi. Maalausblogia varten pitäisi varmaan saada aikaiseksi enemmän kuin yksi pilalle mennyt taulun puolikas kerran kahdessa vuodessa. Ajatus kokkausblogista kuulostaa epäilyttävältä. Kirjoittaisinko sinne mustikkapiirakasta ilman mustikoita?

Monet kaverini ovat viime aikoina tainneet saada kuunnella kyllästymiseen asti ainaista valittamistani milloin mistäkin. Aina löytyy jokin hyvä syy stressata ja kärvistellä. Vaikka en oikein uskokaan uudenvuoden lupauksiin, tänä vuonna päätin, että opettelen tekemään mukavia asioita. Nyt loppuu valitus.

Päätin siis tehdä blogin mukavista asioista. Ei pelkästään kutomisesta tai kokkaamisesta. Eikä myöskään valittamisesta, mikä olisi kyllä helppo aihe minulle. Tänne tulee juttuja asioista, joita on ollut mukava tehdä.

Tästä se alkaa.